Helsinki, FI
ICT Governance Specialist
OP on Suomessa johtava finanssialan toimija ja digitaalisen muutoksen suunnannäyttäjä, joka tuottaa alan parhaita palveluita ja tuotteita. Toimintaamme ohjaa vahvasti viranomaisten regulaatio ja muu toimialan sääntely, jotka myös edellyttävät vahvaa menettelytapojen selkärankaa ja toiminnan jatkuvaa parantamista. Haluaisitko tulla mukaan varmistamaan tuotteittemme ja palvelujemme korkeaa laatua ja vastuullisuutta? Haemme ICT-hallintomallien asiantuntijaa, jolla on oman osaamisensa pohjalta mahdollisuus myös itse vaikuttaa työn kokonaiskenttään ja painopisteisiin.
Millainen on tuleva tiimisi ja työarkesi?
ICT Governance -asiantuntijana tulet osaksi OP:n Keskusyhteisöön sijoittuvan Kehittäminen & teknologiat -organisaation Risk and Compliance -toimintoa. Työskentelet riskienhallinnan ja vaatimustenmukaisuuden 1. puolustuslinjassa, operatiivisen toiminnan ja johtamisen ytimessä. Lähitiimisi lisäksi toimit päivittäistyössäsi tiiviisti lukuisten muiden tahojen kanssa varmistaen, että organisaatiomme toimii tehokkaasti, sujuvasti ja vaatimustenmukaisesti. Näistä esimerkkeinä prosessiomistajat, muut organisaation vastuuhenkilöt (Tribe Lead, Tech Lead, IT Area Lead), sekä riskienhallinnan ja vaatimuksenmukaisuuden eri puolustuslinjojen asiantuntijat.
Pääasiallinen tehtäväsi on:
• ylläpitää ja kehittää ICT-hallintomallia sekä tämän mahdollistavia prosesseja ja työkaluja
• opastaa ja ohjata henkilöstöä ICT-hallintomallin käytössä
• kehittää ja käyttää ICT-hallintomallin mittareita ja raportointikyvykkyyksiä
• seurata ICT-hallintomalliin vaikuttavaa sääntelyä ja sen tulkintaa yhteistyössä muiden OP Ryhmän vastuutahojen kanssa
• valvoa ICT-hallintomallin noudattamista.
Edellä kuvatun päätehtävän lisäksi toimenkuvaasi voidaan osaamisestasi ja kokonaistilanteesta riippuen täydentää muilla vastuullamme olevien Governance, Risk and Compliance -toiminnan tehtävillä.
Tehtävä sijaitsee Helsingissä, mutta kuten muuallakin OP Ryhmässä, yhdistämme joustavasti etä- ja lähityöskentelyä. Tiimimme osalta tämä tarkoittaa keskimäärin kahta toimistopäivää viikossa.
Millaista osaamista etsimme?
Etsimme osaajaa, jolla on kokemusta ICT-hallintomalleista ja kontrolleista niiden valvontaan. Menettelytapaohjeiden ja moniulotteisten ohjeistorakenteiden hallinta on sinulle tuttua. Tunnet myös prosessijohtamisen periaatteet ja osa-alueet. Sinulle on luontevaa toimia tiimeissä, edistää tavoitteellisia tehtäviä itseohjautuvasti ja hahmottaa kokonaisuuksia. Pystyt myös jäsentämään monimutkaisiakin käsitteitä ja malleja selkeästi ja vakuuttavasti erilaisten näkökulmien kannalta.
Koska tehtävässä on lukuisia yhteistyökumppaneita, ovat vahvat koordinointikyvyt, hyvät viestintätaidot ja monimuotoinen yhteistyö onnistumisen edellytyksiä. Tarvitset sekä suomen että englannin kielen sujuvaa taitoa. Finanssialan tuntemus on tehtävässä isoksi eduksi, mutta ei välttämätöntä.
Mitä me tarjoamme?
Työskentelemme pankkitoimintamme palveluiden ytimessä. Työlläsi on suuri merkitys koko OP Ryhmän menestymisessä. Toimintatapamme ytimessä ovat moniosaavat, itseohjautuvat tiimit, joilla on selkeä vastuu ja valta tehdä päätöksiä. Työskentelemme entistä vahvemmin yhdessä: liiketoiminta on kehittämistä ja kehittäminen on liiketoimintaa.
Meille on tärkeää, että jokaisen on mahdollista kehittyä työn kautta, ja tässä sinua tukevat sekä kollegasi että esihenkilösi – et tule jäämään yksin. Tekemiselläsi ja asenteellasi pystyt vaikuttamaan omaan urapolkuusi meillä, tuemme sinua kehittymisessäsi ja kannustamme rohkeasti eteenpäin. Meillä on paljon erilaisia uramahdollisuuksia, halusit sitten edetä urallasi vertikaalisesti tai horisontaalisesti.
10 % työajastasi on varattu osaamisesi kehittämiseen oman kiinnostuksesi mukaisesti. Kehittymistä voit toteuttaa esim. OP Tech Academyssa, jossa voit laajentaa osaamistasi monella eri osa-alueella. Lisäksi saat käyttöön kattavat henkilöstöetumme.
Kuulostaako tämä tulevalta rooliltasi?
Hienoa – näin toivoimmekin! Hae tehtävää viimeistään 8.1.2025 rekrytointijärjestelmämme kautta. Jäikö sinulla mieleen kysyttävää? Lisätietoja tehtävästä antaa Anne Martiala (Head of Risk and Compliance for Development and Technologies, puh. +358407725694). Annen tavoitat 19.12. klo 10-11, 30.12. klo 13-14 ja 3.1. klo 14-15.
Finanssialalla luottamus ja vastuullisuus ovat toimintamme perusta, minkä vuoksi tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot, yritysyhteydet ja mahdolliset eturistiriidat, teetetään huumausainetesti sekä suojelupoliisin teettämä perusmuotoinen turvallisuusselvitys.
OP Ryhmä – Meillä on jotain yhteistä
OP Ryhmä on monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta kunnioittava työyhteisö. Meille on tärkeää, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi ja arvostetuksi. Arvostamme erilaisuuden mukanaan tuomaa rikkautta ja monipuolisia näkökulmia. Kannustamme kaikkia hakemaan meille töihin, sillä meillä on jotain yhteistä. Hienoa, että haluat mukaan yhteiselle matkallemme.
Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan vetovoimaisin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 14 000 alan ammattilaista. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Meillä työskentely on merkityksellistä sekä työntekijöillemme että muille, sillä Suomen suurimpana finanssiryhmänä rakennamme työllämme toiveikkaampaa tulevaisuutta. Sitä olemme tehneet jo yli 120 vuoden ajan.
#LI-PP1 #LI-Hybrid
Työpaikan segmentti:
Network, Technology