OP Ryhmä työnantajana

OP Ryhmä työnantajana

OP Ryhmä on asiakkaidensa omistama, Suomen suurin finanssiryhmä. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. OP Ryhmän muodostavat itsenäiset osuuspankit sekä niiden omistama keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Yli 2 miljoonaa omistaja-asiakasta omistavat osuuspankit ja sitä kautta koko OP Ryhmän, jonka palveluksessa työskentelee noin 14 000 henkilöä.

OP Ryhmän visio on olla johtava ja vetovoimaisin finanssiryhmä Suomessa sekä asiakkaiden, työntekijöiden että kumppaneiden näkökulmasta. Ryhmän toiminta perustuu osuustoiminnallisuuteen – yhdessä tekemiseen ja menestyksen jakamiseen asiakkaidemme kanssa yhteisön tarpeita täyttäen.

Merkityksellistä työtä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja
Me OP Ryhmässä teemme merkityksellistä työtä. Nykypäivänä merkitys nousee paitsi arjen kumppanuudesta myös roolista yhteiskunnassa ja perinnöstä, jonka jätämme tuleville sukupolville. Perinteistä ja arvoista nousevan historiamme innostamina rakennamme uutta OP:ta.

Työn merkitys nousee roolistamme yhteiskunnallisena vaikuttajana. OP:lla työsi on merkityksellistä itsellesi ja muille. Tarjoamme työntekijöillemme mahdollisuuden olla osa yhteiskunnallisesti sitoutunutta, tiiviisti aikaansa seuraavaa ja arvojaan vahvasti todeksi elävää työyhteisöä, jolle hullultakin tuntuva idea on aina ponnahduslauta innovaatioihin ja uusiin tapoihin auttaa asiakkaitamme arjessa. Jokainen työpäivä on työtä paremman Suomen puolesta.

Monenlaisia uramahdollisuuksia

OP Ryhmän liiketoiminta on jaettu kolmeen liiketoimintasegmenttiin, jotka ovat Vähittäispankki, Yrityspankki sekä Vakuutus. Tarjoamme asiakkaillemme maan kattavimman ja monipuolisimman pankki-, sijoitus- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden sekä parhaat keskittämisedut. Olemme paikallinen toimija, jonka palvelut ovat saatavilla sekä monipuolisten digitaalisten kanavien että kattavan konttoriverkoston kautta.

Liiketoimintasegmenttien lisäksi OP Ryhmän osaamiskeskukset tuottavat erilaisia prosesseja ja palveluita liiketoiminnan ja pankkien tueksi. Osaamiskeskuksia ovat Kehittäminen ja teknologiat, HR, Talous- ja keskuspankki, Viestintä ja vastuullisuus, Riskienhallinta, Lakiasiat ja compliance, Perintä ja luotonvalvonta, Talousrikollisuuden torjunta sekä Sisäinen tarkastus.

Tuotamme ja kehitämme modernien pankki-, varallisuudenhoito- ja vakuutuspalveluiden lisäksi myös asumisen ja isännöinnin palveluja ja palvelukokonaisuuksia yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme.

Ryhmässämme työskentelee monien eri alojen osaajia finanssialan ammattilaisista, kovan luokan kehittäjistä ja ketteristä muutoksentekijöistä aina asiakaspalvelun ammattilaisiin. Tuemme henkilöstöämme henkilökohtaiseen kasvuun ja urakehitykseen asiantuntijoina. Meillä pääset rakentamaan asiantuntijuuttasi ja kehittämään vahvuuksiasi monipuolisten työtehtävien parissa. Meillä ei siis ole yhtä ainoaa tapaa olla OP:lainen – meitä on hyvin monenlaisia niin koulutuksen, osaamisen kuin kokemuksenkin näkökulmasta.

Meitä kaikkia tarvitaan voidaksemme kehittyä maailman parhaaksi. Tule mukaan.

Johtamista vailla vertaa

OP Ryhmä haluaa tarjota asiakkailleen parasta asiakaskokemusta. Tärkein onnistumisen avain tällä matkalla on työntekijäkokemus – toisin sanoen se millä fiiliksellä OP:laiset työskentelevät, kohtaavat asiakkaita ja rakentavat tulevaisuuden OP:ta. Tässä kaikessa keskeisessä asemassa on itseohjautuva toimintamalli ja jatkuvan oppimisen varmistaminen moniosaajatiimeissä. Muutos kohti itseohjautuvaa asiakasarvovirtojen äärelle keskittyvää organisaatiota edellyttää entistä suurempaa itsensäjohtamista ja yhdessä työskentelyn taitoja jokaiselta OP:laiselta. Johtajan tulee näyttää suuntaa ja mahdollistaa jokaisen työntekijän ja tiimin menestyksen. Erinomaisella yhteistyöllä ja itseohjautuvalla toimintatavalla mahdollistamme työntekijäkokemuksen sekä sen, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä riippumatta siitä, missä hetkessä ja kanavassa he kohtaavat OP:n.

Meillä johtamisen roolissa olevan tehtävänä on mahdollistaa onnistuminen ja poistaa esteitä. Luomme ja vaalimme kulttuuria, jossa tiimit rakentavat tulevaisuuden OP:ta itseohjautuvasti yhteisen vision pohjalta. Meillä tiimit määrittävät itsenäisesti toimintatapansa ja toimintansa reunaehdot. Jokainen työntekijämme saa hyödyntää vahvuuksiaan ja erilaisuuttaan toteuttaakseen yhdessä määritellyt tavoitteet. Tässä johtaja toimii suunnan näyttäjänä.

 OP:lainen johtamiskulttuuri perustuukin OP Johtamisen ja ketterän perusteisiin – eli läpinäkyvyyteen, asiakasarvovirtaan, moniosaamiseen, itseohjautuvuuteen ja avoimuuteen, mikä mahdollistaa jokaisen OP:laisen parhaan mahdollisen osaamisen hyödyntämisen.

Henkilöstöedut

OP Ryhmä tarjoaa henkilöstölleen laajat henkilöstöedut, jotka saattavat vaihdella yksiköstä riippuen. Kehitämme palkitsemistapoja jatkuvasti yhdessä henkilöstömme kanssa. Osa eduista päätetään vuosittain. 

Tyypillisiä henkilöstöetuja ovat työterveyshuolto, lounasetu, harrastusten tukeminen, vanhempainvapaa, eläke-etuudet, alennukset pankki- ja vakuutuspalveluista sekä lisävakuutusturva työtapaturman tai ammattitaudin varalta. 

Hakutulokset: "". Sivu 1 / 2, tulokset 1 - 70 / 90
Tehtävä Sort ascending Maakunta / Alue Sijainti Tehtäväalue
Nollaa
(Lead) AI Developer, Gen AI & Agents
(Lead) AI Developer, Gen AI & Agents Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
(Lead) Azure Data Developer, Viranomaisraportointi 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
(Senior) Developer, asiakastietojen API-rajapinnat 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
(Senior) Information Security Specialist, Helsinki/Oulu 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Arviointijohtaja
Arviointijohtaja Turku, FI 19 Varsinais-Suomi
19 Varsinais-Suomi Turku, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Asiakasneuvoja
Asiakasneuvoja Raahe, FI 14 Pohjois-Pohjanmaa
14 Pohjois-Pohjanmaa Raahe, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakasneuvoja, kesätyöntekijä, Koillismaan OP
Asiakasneuvoja, kesätyöntekijä, Koillismaan OP Kuusamo, FI 14 Pohjois-Pohjanmaa
14 Pohjois-Pohjanmaa Kuusamo, FI Kesätyö
Asiakasneuvoja, kesätyöntekijä, Raahentienoon Osuuspankki 14 Pohjois-Pohjanmaa Raahe, FI Kesätyö
Asiakasneuvoja/ kesätyöntekijä (lakipalvelut), Etelä-Pohjanmaan Osuuspankki 03 Etelä-Pohjanmaa Seinäjoki, FI Kesätyö
Asiakasneuvoja/ kesätyöntekijä, Etelä-Pohjanmaan Osuuspankki 03 Etelä-Pohjanmaa Seinäjoki, FI Kesätyö
Asiakasneuvoja/ kesätyöntekijä, Hämeen Osuuspankki 16 Päijät-Häme Lahti, FI Kesätyö
Asiakasneuvoja/ kesätyöntekijä, Jokilaaksojen OP (Toholampi, Kaustinen) 07 Keski-Pohjanmaa Kaustinen, FI Kesätyö
Asiakasneuvoja/ kesätyöntekijä, Lounaisrannikon OP 19 Varsinais-Suomi Laitila, FI Kesätyö
Asiakasneuvoja/ kesätyöntekijä, OP Botnia
Asiakasneuvoja/ kesätyöntekijä, OP Botnia Pietarsaari, FI 12 Pohjanmaa
12 Pohjanmaa Pietarsaari, FI Kesätyö
Asiakasneuvoja/ kesätyöntekijä, OP Länsi-Suomi (Pori, Rauma, Kankaanpää) 17 Satakunta Pori, FI Kesätyö
Asiakasneuvoja/ kesätyöntekijä, Riistaveden Osuuspankki 15 Pohjois-Savo Kuopio, FI Kesätyö
Asiakasneuvoja/ kesätyöntekijä, Vaasan Osuuspankki 12 Pohjanmaa Vaasa, FI Kesätyö
Asiakasneuvoja/ kesätyöntekijä, Ylä-Uudenmaan Osuuspankki 16 Päijät-Häme Orimattila, FI Kesätyö
Asiakasneuvojia henkilöasiakkaiden puhelinpalveluun (määräaikaisuus) 14 Pohjois-Pohjanmaa Oulu, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakasneuvojia, Tampere (määräaikainen) 11 Pirkanmaa Tampere, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusasiantuntija, OP Satapirkka
Asiakkuusasiantuntija, OP Satapirkka Sastamala, FI 11 Pirkanmaa
11 Pirkanmaa Sastamala, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusjohtaja yrityspankkiin, OP Ylä-Uusimaa 18 Uusimaa Mäntsälä, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusjohtaja yrityspankkiin, OP Ylä-Uusimaa
Asiakkuusjohtaja yrityspankkiin, OP Ylä-Uusimaa Orimattila, FI 16 Päijät-Häme
16 Päijät-Häme Orimattila, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusjohtaja, OP Suur-Savo
Asiakkuusjohtaja, OP Suur-Savo Mikkeli, FI 04 Etelä-Savo
04 Etelä-Savo Mikkeli, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusneuvoja / Asiakkuusasiantuntija, OP Tervo 15 Pohjois-Savo Tervo, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusneuvoja, HA-rahoitus, OP Tampere 11 Pirkanmaa Tampere, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja, henkilöasiakasrahoituksen taustatehtävät 16 Päijät-Häme Asikkala, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja, henkilöasiakasrahoitus, OP Jokilääni 06 Kanta-Häme Humppila, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja, Henkilöasiakasrahoitus, OP Ylä-Savo 15 Pohjois-Savo Pielavesi, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja, myyjän tuki, OP-Henkivakuutus, Helsinki/ Tampere 11 Pirkanmaa Tampere, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja, päivittäiset pankkipalvelut, OP Tampere 11 Pirkanmaa Tampere, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja, päivittäispalvelut, OP Jokilääni 06 Kanta-Häme Ypäjä, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja, yrityspalvelut, OP Kuhmo 05 Kainuu Kuhmo, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusneuvoja/ kesätyöntekijä (HA-rahoitus), Ylä-Savon Osuuspankki 15 Pohjois-Savo Lapinlahti, FI Kesätyö
Asiakkuusneuvoja/ kesätyöntekijä, Kemin Seudun Osuuspankki 10 Lappi Kemi, FI Kesätyö
Asiakkuusneuvoja/ kesätyöntekijä, Ylä-Savon Osuuspankki 15 Pohjois-Savo Pielavesi, FI Kesätyö
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija Salo, FI 19 Varsinais-Suomi
19 Varsinais-Suomi Salo, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija, henkilöasiakasrahoitus, OP Ala-Satakunta 17 Satakunta Säkylä, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija, OP Kaakkois-Suomi (Kotka tai Kouvola) 09 Kymenlaakso Kouvola, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija, rahoituksen elinkaari, OP Suur-Savo 04 Etelä-Savo Mikkeli, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija, uusmyynti, OP Suur-Savo 04 Etelä-Savo Mikkeli, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija, varallisuudenhoito, OP Kainuu 05 Kainuu Kajaani, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija, varallisuudenhoito, OP Maaninka 15 Pohjois-Savo Kuopio, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija, yritysrahoitus, OP Pohjois-Häme 11 Pirkanmaa Orivesi, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuuspäällikkö/-johtaja, yritysasiakkuudet, OP Uusimaa 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuuspäälliköitä eri paikkakunnille, OP-Henkivakuutus 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Business Controller, Vakuutus- segmentin Asiakkuudet liiketoiminta 18 Uusimaa Helsinki, FI Talous
Business Developer, Anti-Financial Crime, Pohjola Vakuutus Oy, Helsinki, Tampere 18 Uusimaa Helsinki, FI Asiakaspalvelun tuki
Communications Lead, Asiakkuudet, Pohjola Vakuutus 18 Uusimaa Helsinki, FI Markkinointi ja viestintä
Compliance Officer/Senior Compliance Officer, AML Compliance 18 Uusimaa Helsinki, FI Compliance
Credit Risk Manager
Credit Risk Manager Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Riskienhallinta
Data Scientist, CME
Data Scientist, CME Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Hallintoasiantuntija, Talous, luottohallinto ja lakiasiat, OP Uusimaa 18 Uusimaa Helsinki, FI Lakiasiat
Head of Data Quality Management
Head of Data Quality Management Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Internal Auditor / Senior Internal Auditor 18 Uusimaa Helsinki, FI Compliance
Junior juristi, OP Tampere
Junior juristi, OP Tampere Tampere, FI 11 Pirkanmaa
11 Pirkanmaa Tampere, FI Lakiasiat
Juristi
Juristi Hämeenlinna, FI 06 Kanta-Häme
06 Kanta-Häme Hämeenlinna, FI Lakiasiat
Juristi / Lakipalveluasiantuntija, OP Ylä-Savo 15 Pohjois-Savo Iisalmi, FI Lakiasiat
Juristi, Varallisuudenhoito, Helsinki (määräaikaisuus) 18 Uusimaa Helsinki, FI Lakiasiat
Juristi, Yritysrahoitus
Juristi, Yritysrahoitus Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Lakiasiat
Kesätyöntekijöitä asiakasneuvojiksi pankin peruspalveluihin, OP Uusimaa 18 Uusimaa Helsinki, FI Kesätyö
Kesätyöntekijöitä henkilöasiakkaiden asiakaspalveluun, OP Uusimaa (Kuopio) 15 Pohjois-Savo Kuopio, FI Kesätyö
Kesätyöntekijöitä henkilöasiakkaiden rahoitukseen, OP Uusimaa 18 Uusimaa Helsinki, FI Kesätyö
Kesätyöntekijöitä yritysasiakkuuksiin, OP Uusimaa 18 Uusimaa Helsinki, FI Kesätyö
Kiinteistönvälittäjä (Kaakkois-Suomi, Kouvola ja Kotka) 09 Kymenlaakso Kotka, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Kiinteistönvälittäjä (LKV) / Myyntineuvottelija, OP Koti Itä-Suomi 15 Pohjois-Savo Varkaus, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Kiinteistönvälittäjä LKV / Myyntineuvottelija 04 Etelä-Savo Savonlinna, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Kiinteistönvälittäjä LKV, OP Koti Itä-Suomi 04 Etelä-Savo Mikkeli, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Lakiasiantuntija, OP Kangasniemi
Lakiasiantuntija, OP Kangasniemi Kangasniemi, FI 04 Etelä-Savo
04 Etelä-Savo Kangasniemi, FI Lakiasiat
Lead Developer, vakuudeton kuluttajarahoitus (Helsinki/Oulu) 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT