Sijainti: 

Inari, FI

Yritys:  Pohjolan Osuuspankki
Työsuhdemuoto:  Toistaiseksi voimassa oleva

Asiakasneuvoja, Pohjolan OP (Ivalo)

Pohjolan Osuuspankki on Pohjois-Suomessa Oulun talousalueella sekä Lapissa 22 kunnan alueella toimiva täyden palvelun finanssitalo, joka tarjoaa ainutlaatuisen pankki- ja vakuutuspalveluiden kokonaisuuden helposti saman katon alta. Se kuuluu suomalaiseen OP Ryhmään ja on yksi suurimmista osuuspankeista. Sen noin 400 asiantuntijaa palvelee pankki- ja vakuutusasiakkaita verkossa, puhelimessa ja kasvotusten. Jäsentensä omistaman, voimakkaasti kehittyvän ja eteenpäin katsovan pankin tehtävänä on edistää asiakkaidensa taloudellista menestystä. Se kantaa myös vastuunsa omasta toimintaympäristöstään Pohjois-Suomessa ja kehittää sen elinvoimaisuutta. Pankin menestys luo vakautta ja vaurautta, josta hyötyvät sekä asiakkaat että koko yhteisö.

 

Oletko finanssialasta kiinnostunut ja tuleva alan ammattilainen? Haemme asiakasneuvojaa vakituiseen työsuhteeseen Ivaloon päivittäispalvelujen ja rahoituksen tiimiin nykyisen toimihenkilömme siirtyessä Pohjolan OP:lla toisiin tehtäviin. Asiakasneuvojana työskentelet pankin päivittäispalveluissa ja osaamisesi karttuessa tulet tekemään työtä myös rahoituksen parissa. Liityt osaksi kuuden henkilön tiivistä, kannustavaa ja motivoitunutta päivittäispalveluiden ja rahoituksen tiimiä.

 


Mitä toivomme sinulta?

 

Olet oma-aloitteinen, myynnillinen ja langat pysyvät käsissäsi myös ajoittaisen kiireen keskellä. Haluat hakea asiakkaillemme parhaat ratkaisut taloudelliseen menestymiseen ja luoda ylivertaisia asiakaskokemuksia. Kohtaat asiakkaita monikanavaisesti kasvokkain, verkkoneuvotteluissa ja puhelimitse.

 

Sinulla on halu kehittää omaa osaamistasi. Työ finanssialalla tarjoaa mahdollisuuksia oppia uutta ja kehittyä myös sinulle, jolla on vahva tausta myyntityöstä ja asiakaspalvelusta.Toivomme, että pääsisit aloittamaan työt mahdollisimman pian.

 

 

Mitä tarjoamme sinulle?

 

Tarjoamme sinulle monipuolisia asiakaspalvelutehtäviä Suomen toiseksi suurimmassa osuuspankissa. Saat välineet itsesi kehittämiseen, laajasti mahdollisuuksia ja ympärillesi asiantuntevan ja innostavan työyhteisön.

 

Pohjolan OP on henkilökuntansa arvostama, vakaa ja vastuullinen työnantaja. Meillä on hyvä työilmapiiri sekä aktiivinen työyhteisö, jossa on matala hierarkia. Keskinäinen luottamus ja avoin keskusteluilmapiiri mahdollistavat yhdessä menestymisen ja toiminnan jatkuvan parantamisen.

 

Tarjoamme lisäksi kattavat työsuhde-edut, joihin kuuluvat henkilökuntaehtoiset pankki-, vakuutus- ja lainapalvelut. Lisäksi tarjoamme myös kattavan työterveyshuollon sekä täysajan tapaturmavakuutuksen. Työssä jaksamiseen panostamme arjen tasapainolla ja joustavuudella sekä tarjoamalla käyttöösi lounas-, liikunta- sekä kulttuuri- ja hyvinvointiedut sekä mahdollisuuden edulliseen lomailuun Pohjolan OP:n lomahuoneistoissa.

 

Luomme tasa-arvoiset työskentelymahdollisuudet ja edistämme organisaation yhdenvertaisuutta. Ymmärrämme ja arvostamme vapaa-ajan ja työn tasapainoa ja mahdollistamme joustoja esimerkiksi tehtäväkohtaisen lähi- ja etätyön yhdistämisen, liukuvan työajan ja erilaisten työaikajärjestelyiden avulla.

 

 

Kiinnostuitko?

 

Hae tehtävää ja kerro meille lisää osaamisestasi viimeistään 15.12.2024 lähettämällä meille hakemuksesi op-careers.fi sivuston kautta. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana, joten kannattaa lähettää hakemus mahdollisimman pian. Joulun pyhien vuoksi yhteydenottomme voi kuitenkin viivästyä vuodenvaihteen jälkeen.

 

Lisätietoja antaa asiakkuusjohtaja Anne Seurujärvi 9.12. klo 10–12 ja 11.12. klo 12–15 puhelimitse 010 253 9747 tai sähköpostitse anne.seurujarvi@op.fi.

 

Finanssialalla luottamus ja vastuullisuus ovat toimintamme perusta, minkä vuoksi tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot, yritysyhteydet ja mahdolliset eturistiriidat sekä teetetään huumausainetesti.  

 

OP Ryhmä – Meillä on jotain yhteistä 

  

OP Ryhmä on monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta kunnioittava työyhteisö. Meille on tärkeää, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi ja arvostetuksi. Arvostamme erilaisuuden mukanaan tuomaa rikkautta ja monipuolisia näkökulmia. Kannustamme kaikkia hakemaan meille töihin, sillä meillä on jotain yhteistä. Hienoa, että haluat mukaan yhteiselle matkallemme. 

  

Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan vetovoimaisin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 14 000 alan ammattilaista. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Meillä työskentely on merkityksellistä sekä työntekijöillemme että muille, sillä Suomen suurimpana finanssiryhmänä rakennamme työllämme toiveikkaampaa tulevaisuutta. Sitä olemme tehneet jo yli 120 vuoden ajan. 

 

#LI-TK1

 

 Pohjolanosuuspankki


Työpaikan segmentti: Network, Technology