Helsinki, FI
Business Lead, SaaS Platform
OP Ryhmässä on parhaillaan käynnissä tilejä ja luottoja koskeva vähittäis- ja yrityspankkisegmenttien yhteinen pankkiliiketoiminnan uudistus, Valas. Uudistuksen mahdollistavat uusi peruspankkijärjestelmä sekä saman aikaisesti toteutettavat muut järjestelmäuudistukset, joita kehitämme parhaillaan osaksi OP:n toimintaympäristöä.
Vaiheittain tehtävän uudistuksen myötä pystymme tarjoamaan asiakkaillemme mahdollisimman helpon ja saumattoman kanavariippumattoman asioinnin samalla, kun asiakasrajapinnassa työskentelevien aikaa vapautuu asiakaskohtaamisiin ja toimimaan parempien taloudellisten valintojen valmentajana. Uudistuksen avulla jalkautamme OP:n strategiaa ja varmistamme kestävän ja kannattavan liiketoiminnan myös tulevaisuudessa.
Vähittäispankki-segmentistä käsin toimiva Peruspankkijärjestelmä-heimo on vastuussa koko pankkiliiketoimintaa koskevan uudistuksen läpiviennistä kokonaisuutena sekä uuden peruspankkijärjestelmän että siihen liittyvien integraatioiden kehittämisestä ja ylläpidosta. Teemme uudistuksen tiiviissä yhteistyössä muiden ryhmän heimojen kanssa.
Etsimme nyt Business Leadia johtamaan yhteistä muutosmatkaamme. Toimipaikka on Helsinki.
Tehtävästä
Business Lead, SaaS Platform -tehtävässä vastaat peruspankkijärjestelmä BaNCS:n alustan toimintavarmuudesta, ylläpidosta, jatkuvan kehittämisen mallista, ympäristöistä, julkaisuista, yhteisestä kehittämisestä, peruspankkijärjestelmän datahyödyntämisen kyvykkyyksistä ja laadunvarmistuksesta (QA). Lisäksi vastaat SaaS-toimittajan toiminnasta myös Offshore-toimintojen osalta.
Business Leadin roolissa varmistat, että vastuualueesi tuottaa arvoa asiakkaillemme ja näkyvää liiketoimintahyötyä. Rakennat yhdessä muiden Vähittäis- ja Yrityspankkiheimojen kanssa tulevaisuuden työkalut ja työntekijäkokemuksen osuuspankkeihin ja keskitettyihin asiakasoperaatioihin.
Luot tekemisellesi tiekartan ja tavoitteet pohjautuen Valas-uudistuksen kokonaistavoitteisiin ja Vähittäispankki-segmentin strategiseen suuntaan. Seuraat ja johdat oman vastuualueesi kustannuksia sovitussa budjetissa. Lisäksi vastaat osaltasi alueen sääntelyn mukaisesta vastuullisesta toiminnasta ja riskienhallinnan periaatteiden noudattamisesta. Ohjaat vastuualueeseesi kuuluvia toiminnallisia moniosaajatiimejä, joiden osaajien kotipesä on joko suoraan Peruspankkijärjestelmä-heimossa tai Kehittäminen ja Teknologiat -toimialueella. Toimit esihenkilönä niille tiimiläisille, joiden henkilöstöhallinnollinen linja on Peruspankkijärjestelmä-heimossa.
Millaista osaamista etsimme?
Tehtävässä menestymisen edellytyksenä on laaja-alainen ymmärrys pankkiliiketoiminnasta, sen asiakasprosesseista ja asiakastyön arjesta sekä näkemyksellisyys pankkiliiketoiminnan tulevaisuudesta. Tehtävässä on tärkeää ymmärtää myös teknisen kehitysprosessin eri vaiheet ja vaatimukset.
Sinulla on kokemusta vaativista liiketoiminnan ja strategian kehitystehtävistä sekä näyttöjä onnistuneista kehitys- ja /tai muutoshankkeiden läpivienneistä, sekä kokemusta kansainvälisten monitoimittajien johtamisesta ja uusien liiketoimintojen rakentamisesta. Sinulla on myös ymmärrystä teknologioiden tarjoamista mahdollisuuksista ja kyvykkyyksistä sekä datan hyödyntämisestä liiketoiminnassa. Tunnet Ketterän toimintakulttuurin periaatteet ja ne ilmenevät toiminnassasi.
Olet jo työssäsi antanut näyttöjä esimerkillä johtamisesta ja valmentavasta johtamisotteesta. Näytät suuntaa ja sinulla on näkemys siitä, miten OP:n asiakkuusprosessien halutaan tulevaisuudessa toimivan. Rakennat tuloksellista yhteistyötä yli heimojen ja sidosryhmien. Tartut asioihin, saat muut mukaan ja muutosta eteenpäin. Suunnittelu-, organisointi- ja priorisointitaitosi ovat vahvat. Suullinen ja kirjallinen ammatillinen ilmaisutaitosi on vahva sekä suomeksi että englanniksi. Työkokemuksesi taustalla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto.
Työtä tehdään vahvassa yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Toiminnallisen Peruspankkijärjestelmä-heimon lisäksi teet tiivistä yhteistyötä Vähittäis- ja Yrityspankin eri heimojen kanssa. Kykenet omalla toiminnallasi rakentamaan selkeyttä liiketoiminnan ja kehittämisen välimaastossa eri organisaatiotasoilla. Vakuuttava, tehokas ja selkeä kommunikointi liiketoiminnan ja kehittämisen välimaastossa eri organisaatiotasoilla korostuvatkin tässä tehtävässä. Lähennät asiakasrajapinnan arkea ja siellä asuvaa tietoa kehittämisen ytimeen. Osana pankkiliiketoiminnan muutosmatkaa rakennat luottamusta ja yhteistyötä eri liiketoimintojen välille.
Me tarjoamme
Business Leadin roolissa kuulut Peruspankkijärjestelmä-heimon johtotiimiin ja osallistut pankkiliiketoimintaa koskevan muutoksen aikaansaamiseen. Toiminnallista kokonaisuutta johtaa Peruspankkijärjestelmä-heimon heimojohtaja. Lähikollegojasi ovat niin omassa kuin Vähittäis- ja Yrityspankin muissa heimoissa vastaavissa rooleissa toimivat kollegasi, heimon IT Area Lead, Tech Lead sekä Agile Coach.
Pääset rakentamaan OP Ryhmän pankkiliiketoiminnan tulevaisuutta ja varmistamaan erinomaisen asiakaskokemuksen toteuttamisen yhdessä kanssamme. Olet sujuvoittamassa suomalaisten arkea ja samalla merkittävässä asemassa luomassa OP Ryhmän tulevaisuuden menestystekijöitä. Pääset luomaan synergiaa ja tehokkuutta tekemiseen yhteisten tavoitteiden kautta läpi organisaation.
Vastuullisen työn vastapainoksi pidämme huolen työhyvinvoinnistasi ja tulevaisuuteen katsovista työjärjestelyistä. Tarjoamme sinulle vakaan ympäristön, jossa vastuullisuus, ihmisläheisyys ja yhdessä menestyminen ovat keskeisiä arvoja.
Saat käyttöösi monipuoliset henkilöstöetumme, johon kuuluvat henkilöstörahasto sekä henkilökuntaehtoiset pankki-, vakuutus- ja lainapalvelut. Tarjoamme myös kattavan työterveyshuollon, laajan hoitokuluvakuutuksen sekä täysajan tapaturmavakuutuksen. Työssäjaksamiseen panostamme arjen tasapainolla ja joustavuudella sekä tarjoamalla käyttöösi lounas-, liikunta- ja kulttuuriedut sekä mahdollisuuden edulliseen lomailuun OP:n lomaosakkeissa.
Lisätiedot ja hakuohjeet
Kiinnostuitko? Hae tehtävään viimeistään perjantaina 13.6.2025 Jopon Uramahdollisuudet -osion kautta. Käynnistämme haastattelut sekä voimme päätyä valitsemaan henkilön mahdollisesti jo hakuajalla, joten jätäthän hakemuksesi mahdollisimman pian jo ennen hakuajan loppua.
Lisätietoja tehtävästä antaa Tribe Lead Noora Heikkinen. Nooran tavoitat parhaiten pe 30.5. klo 13-14, pe 6.6. 9.30-10.30, to 12.6. klo 12-13 puh. 050 374 0058 tai sähköpostitse noora.heikkinen@op.fi.
Finanssialalla luottamus ja vastuullisuus ovat toimintamme perusta, minkä vuoksi tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot, yritysyhteydet ja mahdolliset eturistiriidat sekä teetetään huumausainetesti.
OP Ryhmä – Meillä on jotain yhteistä
OP Ryhmä on monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta kunnioittava työyhteisö. Meille on tärkeää, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi ja arvostetuksi. Arvostamme erilaisuuden mukanaan tuomaa rikkautta ja monipuolisia näkökulmia. Kannustamme kaikkia hakemaan meille töihin, sillä meillä on jotain yhteistä. Hienoa, että haluat mukaan yhteiselle matkallemme.
Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan vetovoimaisin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 14 000 alan ammattilaista. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Meillä työskentely on merkityksellistä sekä työntekijöillemme että muille, sillä Suomen suurimpana finanssiryhmänä rakennamme työllämme toiveikkaampaa tulevaisuutta. Sitä olemme tehneet jo yli 120 vuoden ajan.
LI-NP1
Li-Hybrid
Työpaikan segmentti:
QA, Quality Assurance, Network, Technology, Quality