Turku, FI
Tuleva finanssialan ammattilainen
Kiinnostaako tulevaisuus finanssialalla?
Haemme OP Turun Seutuun uusia työkavereita vastaamaan kanssamme erinomaisesta ja laadukkaasta asiakaskokemuksesta. Tarjolla on mahdollisuus työskennellä monipuolisissa finanssialan tehtävissä osana ammattitaitoista työyhteisöä. Tartu tilaisuuteen ja ota ensiaskeleesi finanssimaailmassa tai syvennä aiempaa osaamistasi ja kokemustasi – liity joukkoomme!
Odotamme sinulta
Sinun ei tarvitse olla valmis osaaja, sillä perehdytämme ja koulutamme sinusta finanssialan ammattilaisen. Voit olla vastavalmistunut tai taustasi voi olla toiselta toimialalta, mutta olet jo kerryttänyt kokemustasi asiakaspalvelu- tai myyntitehtävistä. Kannustamme sinua osaamisen jatkuvaan kehittämiseen ja ammatilliseen kasvuun kanssamme. Omien onnistumisiesi ja kiinnostuksen kohteidesi pohjalta voimme tarjota sinulle erilaisia kehittymismahdollisuuksia. Urapolkusi voi johtaa esimerkiksi vastavalmistuneena maisterina tai tradenomina henkilöasiakasrahoituksen, yritysrahoituksen tai varallisuudenhoidon erilaisiin asiantuntijatehtäviin.
Tunnistatko itsesi seuraavista ominaisuuksista?
• Sinulla on finanssialalle soveltuva koulutus sekä kiinnostusta pankkitoimintaa kohtaan.
• Asiakaspalvelu on sinulle luontaista ja nautit sosiaalisista tilanteista.
• Asenteesi on positiivinen, yritteliäs ja ratkaisuhakuinen.
• Nautit tavoitteista ja innostut tuloksista.
• Jatkuva oppiminen ja kehittyminen on työssäsi sinulle tärkeää.
• Nautit vaihtelevista ja työntäyteisistä päivistä.
• Työskentelet sujuvasti suomen kielellä ja sinulla on kyky palvella asiakkaita myös ruotsin tai englannin kielellä.
Mitä me OP Turun Seudussa tarjoamme sinulle?
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen, haastavan ja palkitsevan tehtävän. Pääset mukaan aktiiviseen ja uudistavaan yhteisöömme sekä luomaan kanssamme finanssialan parasta asiakaskokemusta. Meillä johtaminen lähtee halusta onnistua ja menestyä yhdessä tiiminä. Kehitämme jatkuvasti toimintatapojamme ja työskentelemme joustavasti liukuvan työajan sekä hybridityön avulla. Koska elämä on paljon muutakin kuin työtä, meille on ensisijaisen tärkeää, että henkilöstömme voi ja jaksaa hyvin.
Henkilöstömme ja asiakaskuntamme monimuotoisuus on meille tärkeää. Tämän vuoksi ja erinomaisen asiakaskokemuksen näkökulmasta on tärkeää, että moninainen henkilöstömme heijastaa asiakaskuntamme monimuotoisuutta. Toimintamme kehittyessä pidämme jatkuvasti myös huolen, että henkilöstömme osaaminen ja ammattitaito kasvaa. Meillä on erilaisia kehittymispolkuja, joiden avulla kasvatetaan omaa asiantuntijuutta oman mielenkiinnon ja kehityshalukkuuden puitteissa.
Hyvästä työstä sinua palkitsee mittava henkilöstöetu- ja palkitsemiskokonaisuutemme. Meillä on koko henkilöstölle muun muassa suoriutumista tukeva tulospalkkiojärjestelmä, henkilöstörahasto sekä henkilökuntaehtoiset pankki- ja, vakuutuspalvelut. Tarjoamme myös kattavan työterveyshuollon, laajan hoitokuluvakuutuksen sekä lounas-, liikunta- ja kulttuuriedut.
Lisätiedot ja hakuohjeet
Lisätietoja tehtävästä antaa asiakkuus- ja myyntipäällikkö Patrik Vikström, puh. 040 620 4614 (parhaiten tavoitettavissa 28.3. klo 10-11, 31.3. klo 14-15 tai 4.4. klo 11-12) tai sähköpostitse patrik.vikstrom@op.fi Lähetä hakemuksesi oheisen linkin kautta 9.4.2025. mennessä. Toimi kuitenkin nopeasti, sillä haastattelemme sopivia henkilöitä jo hakuaikana.
Finanssialalla luottamus ja vastuullisuus ovat toimintamme perusta, minkä vuoksi tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot, yritysyhteydet ja mahdolliset eturistiriidat sekä teetetään huumausainetesti.
OP Ryhmä – Meillä on jotain yhteistä
OP Ryhmä on monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta kunnioittava työyhteisö. Meille on tärkeää, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi ja arvostetuksi. Arvostamme erilaisuuden mukanaan tuomaa rikkautta ja monipuolisia näkökulmia. Kannustamme kaikkia hakemaan meille töihin, sillä meillä on jotain yhteistä. Hienoa, että haluat mukaan yhteiselle matkallemme.
Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan vetovoimaisin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 14 000 alan ammattilaista. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Meillä työskentely on merkityksellistä sekä työntekijöillemme että muille, sillä Suomen suurimpana finanssiryhmänä rakennamme työllämme toiveikkaampaa tulevaisuutta. Sitä olemme tehneet jo yli 120 vuoden ajan.
OP Turun Seutu on Suomen suurimpia osuuspankkeja ja osa OP Ryhmää. Toimintamme perustuu vakaalle arvopohjalle: ihmisläheisyyteen, vastuullisuuteen ja yhdessä menestymiseen. Meillä tehdään merkityksellistä työtä: mahdollistamme asiakkaidemme unelmia sekä tuemme ja turvaamme heitä eri elämäntilanteissa. Meillä on noin 140 000 asiakasta, asiakasliiketoimintamme on 8,8 miljardia euroa ja hoidamme asiakkaidemme 2,7 miljardin euron sijoitusvarallisuutta. Pankissamme työskentelee yli 200 finanssialan ammattilaista. Henkilökuntamme hyvinvointi on meille ensiarvoisen tärkeää.
Työpaikan segmentti:
Network, Technology