Rovaniemi, FI
Asiakkuusjohtaja/Pohjolan OP
Sen vain tuntee - ylpeyden omasta kotiseudusta. Yhdessä pidämme huolta pohjoisen elinvoimaisuudesta. Oulun, Tornion ja Pohjolan Osuuspankit ovat nyt Pohjolan OP.
Pohjolan OP:n Yrityspalvelut toimii Suomen toiseksi suurimmassa osuuspankissa kumppanina yhteisöasiakkaillemme pohjoisen Suomen alueella. Haemme nyt asiakkuusjohtajaa vakituiseen työsuhteeseen Rovaniemelle.
Toimit Pohjolan OP Yrityspalveluiden Lapin tiimin esihenkilönä. Tehtävässäsi johdat itseohjautuvaa tiimiä ja kehität aktiivisesti sen toimintaa. Osallistut asiakasneuvotteluihin, ja tehtäviisi kuuluu asiantuntijaroolissa esiintyminen sidosryhmien kanssa järjestettävissä tapahtumissa tai asiakastilaisuuksissa.
Tunnistat asiakkaan tarpeet ja tarjoat asiakkaillesi yhdessä kokeneen asiakkuustiimisi kanssa kokonaisvaltaisen palvelun hyödyntäen koko OP Ryhmän palvelutarjoomaa ja eri tuotealueita. Lisäksi tehtävääsi kuuluu myynti- ja asiakkuussuunnitelmien valmistelu, myynnin kasvun ja kannattavuuden seuraaminen sekä kehittäminen.
Toimit tiimin myynnin valmentajana ja huolehdit tiimiläisten osaamisen kehittämisestä. Vastaat myös uusien henkilöiden perehdyttämisestä yhdessä tiimin ja muiden pankin asiantuntijoiden kanssa. Vastuullesi kuuluu myös esihenkilövalvonta.
Raportoit tiimin toiminnasta suoraan pankin johtoryhmän jäsenelle.
Työntekemispaikkasi on Rovaniemi. Tehtävä edellyttää valmiutta liikkua pankin toimialueella.
Mitä toivomme sinulta?
Viestintä- ja vuorovaikutustaitosi ovat erinomaiset, ja koet yhdessä toimimisen ja toiminnan kehittämisen itsellesi tärkeäksi asiaksi. Olet kannustava ja rohkaiseva. Sinulla on kyky innostaa toisia ja halu auttaa muita kehittymään omassa tehtävässään. Kykenet tekemään rohkeasti nopeita päätöksiä tarvittaessa.
Osaat katsoa asiakokonaisuuksia monesta näkökulmasta, olet oma-aloitteinen ja taitava johtamaan omaa ja tiimisi työtä. Olet myyntihenkinen ja sinulla on annettavaa tiimillesi myynninvalmentajana.
Aiempi kokemus esihenkilötehtävistä katsotaan eduksi.
Mitä tarjoamme sinulle
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän Suomen toiseksi suurimmassa osuuspankissa. Saat mahdollisuuden kehittää ja käyttää myynnin johtamisen asiantuntemustasi.
Pohjolan OP on henkilökuntansa arvostama, vakaa ja vastuullinen työnantaja. Meillä on hyvä työilmapiiri sekä aktiivinen työyhteisö, jossa on matala hierarkia. Keskinäinen luottamus ja avoin keskusteluilmapiiri mahdollistavat yhdessä menestymisen ja toiminnan jatkuvan parantamisen. Tarjoamme lisäksi kattavat työsuhde-edut.
Luomme tasa-arvoiset työskentelymahdollisuudet ja edistämme organisaation yhdenvertaisuutta. Ymmärrämme ja arvostamme vapaa-ajan ja työn tasapainoa ja mahdollistamme joustoja esimerkiksi tehtäväkohtaisen lähi- ja etätyön yhdistämisen, liukuvan työajan ja erilaisten työaikajärjestelyiden avulla.
Kiinnostuitko?
Hae tehtävää ja kerro meille lisää osaamisestasi viimeistään 5.6.2023 lähettämällä meille hakemuksesi tällä sivustolla. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana, joten kannattaa lähettää hakemus mahdollisimman pian.
Lisätietoja antaa varatoimitusjohtaja Mikko Kokkonen: sähköpostitse mikko.kokkonen@op.fi tai puhelimitse 010 253 9430.
Finanssialalla luottamus ja vastuullisuus ovat toimintamme perusta, minkä vuoksi tehtävään valitulle henkilölle tehdään tarvittavat tehtäväkohtaiset taustaselvitykset ja huumausainetestaus.
OP Ryhmä on yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta arvostava työyhteisö. Kannustamme kaikenlaisia henkilöitä hakemaan meille töihin ja toivotamme tervetulleiksi kaikki sukupuoli-identiteetit, eri-ikäiset sekä kulttuuri- ja vähemmistöryhmät.
Pohjolan Osuuspankki on Pohjois-Suomessa Oulun talousalueella sekä Lapissa 14 kunnan alueella toimiva täyden palvelun finanssitalo, joka tarjoaa ainutlaatuisen pankki- ja vakuutuspalveluiden kokonaisuuden helposti saman katon alta. Se kuuluu suomalaiseen OP Ryhmään ja on yksi suurimmista osuuspankeista. Sen yli 300 asiantuntijaa palvelee pankki- ja vakuutusasiakkaita verkossa, puhelimessa ja kasvotusten. Jäsentensä omistaman, voimakkaasti kehittyvän ja eteenpäin katsovan pankin tehtävänä on edistää asiakkaidensa taloudellista menestystä. Se kantaa myös vastuunsa omasta toimintaympäristöstään Pohjois-Suomessa ja kehittää sen elinvoimaisuutta. Pankin menestys luo vakautta ja vaurautta, josta hyötyvät sekä asiakkaat että koko yhteisö.
OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä. Olemme asiakkaidemme omistama, yksi finanssialan houkuttelevimmista työnantajista Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 13 000 alan ammattilaista, ja tuotamme sekä kehitämme pankki-, sijoitus-, vakuutus- ja kiinteistönvälityspalveluita neljälle miljoonalle asiakkaallemme. Lisätietoa OP:sta työnantajana ja kaikki avoimet tehtävämme löydät osoitteesta www.op-careers.fi.
#LI-TK1
Työpaikan segmentti:
Network, Technology