Hae nyt »
Sijainti: 

Helsinki, FI

Yritys:  OP-Henkivakuutus Oy
Työsuhdemuoto:  Toistaiseksi voimassa oleva

Business Developer, OP-Henkivakuutus, Helsinki

Yksi keskeisistä kasvualueista tulevina vuosina OP Ryhmässä on OP-Henkivakuutus tuotteineen. Panostamme vahvasti kasvuun riskihenkivakuuttamisessa, sijoitussidonnaisessa vakuutussäästämisessä ja ryhmäeläkkeissä. Vahvistamme nyt 150 ammattilaisen työyhteisöämme. 

  

Etsimme Business Developeria työskentelemään osana riskihenkivakuuttamisen liiketoiminnan kehittämisen tiimiä. Toimipaikka sijaitsee Helsingin Vallilassa. Työskentelemme kuitenkin joustavasti yhdistelemällä etä- ja lähityötä. Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Aloitus tehtävässä on sopimuksen mukaan, syyskuussa 2024. 

 

Business Developer, OP-Henkivakuutus, Helsinki  

 

 
Toivomme sinulta 

  

Sinulla on vähintään muutaman vuoden työkokemus kehittämisestä sekä vapaaehtoisesta henkilövakuuttamisesta. Käytännön työkokemus esimerkiksi korvauskäsittelyn tai vakuutuslaskutuksen tehtävistä ja asiakaspalvelusta on merkittävästi eduksi tehtävässä. Tunnet aiemman työkokemuksesi kautta riskihenkivakuuttamisen liiketoiminta-alueen ja sen prosessien erityispiirteet. Ymmärrät asiakkaan henkivakuuttamisen tarpeet ja niihin liittyvän asiakaskokemuksen uudistamisen mahdollisuudet. Lisäksi sinulla on näyttöä tavoitteiden saavuttamisesta aiemmissa rooleissasi. Käytät englantia sujuvasti päivittäisenä työkielenäsi.  

  

Työsi on analyyttistä, joten hahmotat hyvin riippuvuuksia ja kokonaisuuksia sekä osaat priorisoida omaa tekemistäsi. Sinulla on erinomaiset verkostoitumis- ja yhteistyötaidot. Saat energiaa työsi monipuolisuudesta. Sinulla on myös kyky tuottaa laadukkaita suunnitelmia ja dokumentointia päätöksenteon ja johtamisen tueksi. Tehtävässä onnistumista tukee aiempi käytännön työkokemus Guidewire-järjestelmään liittyvästä kehittämisestä etenkin Billing Centerin ja Claim Centerin -alueilla.  

 

Työskentelet mielelläsi uuden luomisen äärellä ja sinulla on kyky tunnistaa uusia palvelu- ja liiketoimintamahdollisuuksia sekä haastaa olemassa olevia malleja ja prosesseja regulaation ja liiketoiminnan lainalaisuudet tuntien. Toimit sujuvasti verkostomaisessa ympäristössä. Sinulla on valmiudet ideoida toimintatapojen, työkalujen ja tietojärjestelmien kehittämistä yhdessä sovelluskehittäjien kanssa. Koulutuksesi on soveltuva korkeakoulututkinto.  

 

Tarjoamme sinulle 

  

Tarjoamme ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä mukaan riskihenkivakuuttamisen uudistamiseen sekä viemään kanssamme OP-Henkivakuutusta kohti parasta asiakaskokemusta. Pääset osaksi voimakkaasti uudistuvaa ja digitalisoituvaa OP Ryhmää ja kehittämään toimialan parhaita tuotteita ja palveluita. Toimintatapamme ytimessä ovat moniosaavat, itseohjautuvat tiimit, joilla on selkeä vastuu ja valta tehdä päätöksiä. Täällä sinua odottavat hyvällä yhteishengellä varustetut asiantuntevat kollegat, joilta vanhojen mallien murtuessa ei uudistumishalukkuutta puutu. Tarjoamme mahdollisuuden haastaa omaa ajatteluaan sekä kehittää sidosryhmä- ja ongelmanratkaisutaitoja.  

 
Vastuullisen työn vastapainoksi pidämme huolen työhyvinvoinnistasi ja tulevaisuuteen katsovista työjärjestelyistä. Tarjoamme sinulle vakaan ympäristön, jossa vastuullisuus, ihmisläheisyys ja yhdessä menestyminen ovat keskeisiä arvoja. 

 
Saat käyttöösi monipuoliset henkilöstöetumme, joihin kuuluvat henkilöstörahasto sekä henkilökuntaehtoiset pankki-, vakuutus- ja lainapalvelut. Tarjoamme myös kattavan työterveyshuollon, laajan hoitokuluvakuutuksen sekä täysajan tapaturmavakuutuksen. Työssäjaksamiseen panostamme arjen tasapainolla ja joustavuudella sekä tarjoamalla käyttöösi lounas-, liikunta- ja kulttuuriedut sekä mahdollisuuden edulliseen lomailuun OP:n lomaosakkeissa. 

  

Kiinnostuitko? 

 
Hae tehtävään 25.6. mennessä alla olevan linkin kautta liittämällä hakuun CV:si ja hakemuskirjeesi. Kerro meille osaamisestasi ja motivaatiostasi tehtävää kohtaan. Alamme käsittelemään hakemuksia heti hakuajan auettua ja edistämme hakua sopivan henkilön löydyttyä, joten lähetä hakemuksesi meille jo tänään! Lisätietoja tehtävästä voit kysyä Petra Lappalaiselta 17.6. kello 12:00-13:00 soittamalla 040 845 2743. 

 

Finanssialalla luottamus ja vastuullisuus ovat toimintamme perusta, minkä vuoksi tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot, yritysyhteydet sekä vakuutussääntelyn edellyttämä hyvämaineisuus sekä teetetään huumausainetestit. 

 

OP Ryhmä on monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta kunnioittava työyhteisö. Meille on tärkeää, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi ja arvostetuksi. Arvostamme erilaisuuden mukanaan tuomaa rikkautta ja monipuolisia näkökulmia. Kannustamme kaikkia hakemaan meille töihin, sillä meillä on jotain yhteistä.    
   
Olemme sitoutuneet rakentamaan toiveikkaampaa tulevaisuutta – hienoa, että haluat mukaan yhteiselle matkallemme.  

 

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä. Olemme asiakkaidemme omistama, yksi finanssialan houkuttelevimmista työnantajista Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 13 000 alan ammattilaista, ja tuotamme sekä kehitämme pankki-, sijoitus-, vakuutus- ja kiinteistönvälityspalveluita neljälle miljoonalle asiakkaallemme. Lisätietoa OP:sta työnantajana ja kaikki avoimet tehtävämme löydät osoitteesta www.op-careers.fi. 
OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä. Olemme asiakkaidemme omistama, yksi finanssialan houkuttelevimmista työnantajista Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 13 000 alan ammattilaista, ja tuotamme sekä kehitämme pankki-, sijoitus-, vakuutus- ja kiinteistönvälityspalveluita neljälle miljoonalle asiakkaallemme. Lisätietoa OP:sta työnantajana ja kaikki avoimet tehtävämme löydät osoitteesta www.op-careers.fi.#LI-TW1#LI-Hybrid


Työpaikan segmentti: Network, Programmer, Developer, Information Technology, Technology

Hae nyt »