Melina Sorsa, asiakkuusneuvoja, Arjen talous -operaatiot, Tampere
Mahdollisuus vaikuttaa työskentelytyyleihin
Tällä hetkellä asiakkuusneuvojana työskentelevän Melina Sorsan ura OP:lla alkoi ensin myynnintehtävien OP:n henkilöstövuokrauskumppanin Opsetin kautta vuonna 2014 ja pian aloituksensa jälkeen Melina aloitti sisäisenä työntekijänä OP:n palkkalistoilla vuonna 2015. Edellisen tehtävän päätyttyä merkonomiksi opiskellut Melina halusi uusia haasteita ja haki asiakkuusneuvojan paikkaa Arjen talous -operaatioyksikössä Tampereella.
Melinalla on tärkeä rooli asiakkuusneuvojana OP:n asiakkaiden sujuvan asiakaskokemuksen sekä alaikäisten tilinavausprosessin tuottamisessa. Tehtävässään Melina ei työskentele asiakasrajapinnassa, vaan taustatiimissä tukien OP:n pankkeja ja asiakaspalvelijoita alaikäisten asiakkaiden tilinavausprosessissa.
Asiakaspalvelun lisäksi Melinan työpäivät pitävät sisällään myös kehitystyötä. OP:lla kehitetään jatkuvasti prosesseja ja asiakaskokemuksen sujuvuutta, joita myös Melina on päässyt kehittämään muun muassa robotiikan saralla. Melina kokee kehittämistyön mielenkiintoiseksi ja opettavaiseksi, sillä siinä näkee konkreettisesti, miten pienikin muutos vaatii suurienkin asiayhteyksien hahmottamista ja voi olla aikaa vievää. Työ operaatioissa on auttanut Melinaa viemään ajattelumalliaan kohti jatkuvaa parantamista: ”Mietin toistuvasti päivittäisessä työssäni, miten prosessia voi parantaa ja kun ideoita tulee, vien ne heti eteenpäin.”
Asiakkuusneuvojan työssä parasta Melinan mukaan on se, että työ on joustavaa, itsenäistä ja työskentelytapojen kehittämiselle tarjotaan mahdollisuuksia. OP:n organisaatiokulttuurin muutoksesta alkanut itseohjautuva toimintatapa on auttanut kehittämään niin yksittäisen työntekijän työskentelyä kuin tiiminkin työskentelyä. Tiimi työskentelee yhdessä yhteisten päämäärien eteen, ja työssä jaksamisessa auttavat huikeat tiimiläiset, jotka tsemppaavat toisiaan niin rutiinihommissa kuin kehittämistöissä.
Kun Melina aloitti Arjen talous -operaatioissa, hän mietti, miten tulee pärjäämään hyvin erilaisessa työnkuvassa verrattuna aikaisempiin työtehtäviinsä. Aloituksensa jälkeen murheet osoittautuivat turhiksi ja Melina ilahtui positiivisesti työtehtävistä: ”Yllättävintä työssä on ollut taustatehtävien monipuolisuus ja se kuinka laajoja kokonaisuuksia yksittäiset tehtävät ovat. Olen huomannut, että olemalla aktiivinen voi jatkuvasti kartuttaa omaa osaamistaan, joka tuo työhön mukavaa vaihtelevuutta.”
Menestyäkseen tässä työssä Melina listaa tärkeiksi ominaisuuksiksi reippaan asenteen ja halun oppia. Oman ja tiimin kehittymisen kannalta on tärkeää ennakkoluulottomuus sekä se, että rohkeasti kokeilee uusia toimintatapoja: ”Kun on omatoiminen ja lähtee rohkeasti selvittämään asioita, oppii samalla paljon uutta mikä auttaa hahmottamaan isompia kokonaisuuksia ja tästä voi olla hyötyä yllättävissäkin tilanteissa.”
Kaikkia operaatiot-alueelle töihin haluavia Melina kannustaa rohkeasti ja avoimin mielin kokeilemaan uusia haasteita: ”Kaikki oppi ja kokemus mitä on mahdollista saada, kannattaa ottaa vastaan. Itselle mieluisa tehtävä saattaa löytyä yllättävästäkin paikasta!”