OP Uusimaa

Tule rakentamaan kanssamme OP Ryhmän suurinta Osuuspankkia 

OP Uusimaa on omistaja-asiakkaidensa omistama, OP Ryhmän suurin pankki ja merkittävä toimija sekä työnantaja Uudellamaalla. Meillä on yli 600 000 asiakasta, joista noin 340 000 on omistaja-asiakkaita, joita palvelemme 1 200 pankki-, sijoitus-, vakuutus- ja kiinteistönvälitysalan ammattilaisen voimin. 

Tehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Toimintamme pohjautuu arvoihimme ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen. 

Meillä pääset luomaan uutta ja rakentamaan yhteistä menestystarinaamme Uudenmaan suurimmassa ja vetovoimaisimmassa pankissa. Pidämme huolta työntekijöistämme ja tarjoamme heille monipuolisia osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia sekä mielenkiintoisia urapolkuja.  

Hae mukaan osaavaan joukkoomme – haku Kuopion asiakaspalvelutiimeihin on nyt käynnissä!

Kehitämme asiakaspalveluamme tarjotaksemme asiakkaillemme entistä sujuvampaa palvelua tulevaisuudessa ja perustimme 1.9.2024 Uudellamaalla ja Kuopiossa toimivan asiakaspalveluorganisaation. Etsimme Kuopion toimipisteellemme finanssialan osaajia työkavereiksemme.

OP Uusimaan uramahdollisuudet

Toimimme asiakkaidemme talouden elämänkumppanina tarjoten henkilöasiakkaille kattavat palvelut päivittäisiin pankkiasioihin ja lainoihin, säästämiseen ja sijoittamiseen, Private-palveluihin sekä asuntojen ostoon, myyntiin ja vuokraukseen. Pienille ja keskisuurille yritysasiakkaille tarjoamme kaikki yrityksen ja yrittäjän pankkipalvelut, rahoituksen, maksuliike- ja kassanhallintapalvelut, sijoituspalvelut sekä yritystoiminnan kehittämiseen liittyvät asiantuntijapalvelut. 

Tutustu tarkemmin liiketoiminta-alueisiimme alla. 

OP Uusimaan monipuoliset harjoittelumahdollisuudet

Opiskelijat ovat OP Uusimaalle merkittävä voimavara ja pyrimmekin jatkuvasti kehittämään niin opiskelijoille tarjoamiamme harjoittelumahdollisuuksia kuin oppilaitosyhteistyötämme erityisesti Uudenmaan alueen oppilaitosten kanssa.

Perehdytys ja osaamisen kehittäminen

Tuemme henkilöstömme työntekijäkokemusta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia tarjoamalla jokaiselle työntekijällemme laadukkaan perehdytyksen sekä mahdollisuuden jatkuvaan osaamisen kehittämiseen.

Vastuullisuus OP Uusimaassa

Me OP Uusimaassa olemme asiakkaidemme omistama pankki. Siksi meidän tehtävämme on tehdä oikeita, hyviä tekoja toimialueemme ja ihmisten hyväksi. Haluamme toimia vastuullisesti ympäristöä, yhteisöjä ja omaa henkilökuntaamme kunnioittaen.

Kiinnostuitko? Liity OP Uusimaan ammattilaisten joukkoon!

Tule meille kehittymään ja luomaan omaa menestystarinaasi finanssialan ammattilaistemme tukemana. Meillä olet osa lämminhenkistä työyhteisöä, jossa jokainen ihminen on tärkeä, ja pääsee jakamaan näkemyksiään sekä osaamistaan.   

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme alla ja hae mukaan jo tänään!

Hakutulokset: "". Sivu 1 / 1, tulokset 1 - 6 / 6
Tehtävä Maakunta / Alue Sijainti Tehtäväalue Sort descending
Nollaa
Asiakkuusasiantuntijoita -ja neuvojia, Henkilöasiakasrahoituksen palveluihin, OP Uusimaa 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija,HA-rahoitus ja HA-rahoituksen taustatehtävät, OP Ylä-Uusimaa 18 Uusimaa Askola, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakas- ja asiakkuusneuvojia sekä asiakkuusasiantuntijoita Asiakaspalveluun OP Uusimaalle (Kuopio) 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuuspäällikkö, Uusasiakashankinta ja yritysten sijoitusneuvonta, OP Uusimaa 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Arviointiasiantuntija (AKA) / arvioitsija, OP Koti Uusimaa 18 Uusimaa Helsinki, FI Kiinteistönvälitys ja isännöinti
Compliance-asiantuntija, yritysasiakasliiketoiminta, OP Uusimaa 18 Uusimaa Helsinki, FI Compliance