Ura OP Pohjolassa

OP Pohjola on Suomen suurin finanssialan toimija, jolla on yli kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta ja yli 14 000 työntekijää. Tarjoamme kattavan pankki- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden henkilö- ja yritysasiakkaille. OP Pohjolan muodostavat osuuspankit sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia.

Ryhmässämme työskentelee monien eri alojen osaajia finanssialan ammattilaisista, kovan luokan kehittäjistä ja ketteristä muutoksentekijöistä aina asiakaspalvelun ammattilaisiin. Tuemme henkilöstöämme henkilökohtaiseen kasvuun ja urakehitykseen asiantuntijoina. Meillä pääset rakentamaan asiantuntijuuttasi ja kehittämään vahvuuksiasi monipuolisten työtehtävien parissa.

OP Pohjola on monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja mukaan ottamista arvostava työyhteisö. Kannustamme kaikenlaisia henkilöitä hakemaan meille töihin ja toivotamme tervetulleiksi kaikki sukupuoli-identiteetit, eri-ikäiset sekä kulttuuri- ja vähemmistöryhmät.

 

OP Pohjola on Suomen vetovoimaisin työnantaja kaupallisella alalla

OP Pohjola on valittu toista vuotta peräkkäin Suomen houkuttelevimmaksi työnantajaksi kaupallisen alan ammattilaisten keskuudessa Universumin tutkimuksessa. Säilytimme myös IT-alan asiantuntijoiden joukossa viime vuonna saavutetun neljännen sijan kansainvälisten teknologiajättien takana.

Tutustu OP Pohjolan toimialueisiin