Myynti- ja asiakaspalvelu

Monien mahdollisuuksien asiakaspalvelutehtävät OP Ryhmässä

Visiomme mukaan me haluamme olla johtava ja vetovoimaisin finanssiryhmä Suomessa. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että haluamme olla asiakkaidemme ja kumppaneidemme ensisijainen valinta, haluamme olla läsnä siellä missä asiakkaammekin ovat ja sitä, että olemme asiantunteva, luotettava ja vastuullinen. Kaiken keskiössä ovat kuitenkin ihmisemme, OP:laiset – he, jotka tekevät näitä tavoitteita todeksi joka päivä kaikissa kohtaamisissamme asiakkaidemme kanssa.

Asiakasrajapinnassa työskentelevät osaajamme ovat koko OP Ryhmän toiminnan kannalta todella tärkeässä ja merkityksellisessä roolissa. He ovat usein ensimmäinen kontakti, kun asiakkaamme tarvitsevat neuvoa tai vaikka, kun vahinko on sattunut. He auttavat asiakkaitamme saamaan heidän tarvitsemansa monipuoliset ja kokonaisvaltaiset palvelukokonaisuudet niin pankki- kuin vakuutustuotteissa. Pankkitoiminnassa on mahdollista työskennellä henkilöasiakkaiden sekä yritysasiakkaiden pankkipalveluiden, rahoituspalveluiden sekä varallisuuden hoidon tehtävien parissa. Vakuutustoiminnassa tehtävät sijoittuvat henkilö- ja yritysasiakaspalvelun sekä korvauspalvelun tehtäviin. Pankkitoiminnan tehtävät sijoittuvat joko paikallisosuuspankkeihin tai keskitettyjä palveluita tuottavaan keskusyhteisöön ja vakuutustoiminnan tehtävät Pohjola Vakuutukseen. Tehtävämme sijoittuvat eri paikkakunnille.

Koska haluamme olla läsnä siellä missä asiakkaammekin ovat, palvelemme asiakkaitamme monikanavaisesti eli puhelimitse, chatin ja verkkoviestien avulla. Asiakaslupauksemme on ”kerralla kuntoon”. Tällä periaatteella tarkoitamme sitä, että ratkaisemme asiakkaan tarpeen mahdollisuuksien mukaan yhdellä kerralla yli organisaatiorajojen.

Voisitko sinä olla etsimämme osaaja?

Sen olemme oppineet, että emme halua määrittää liian tarkasti sitä, kenelle asiakaspalvelu- ja myyntityö OP Ryhmässä sopii. Meillä on osaajia hyvin monenlaisilla taustoilla – niin osaamisen kuin kokemuksenkin näkökulmasta. Emme myöskään edellytä aikaisempaa kokemusta finanssialalta, sillä jokainen työsuhteemme alkaa kattavalla perehdytyksellä.

Meille tärkeintä on se, että löydämme tehtävään sopivia ihmisiä. Heitä yhdistää asiakaslähtöinen ja ratkaisukeskeinen ajattelutapa sekä työskentelytyyli. Teemme työtä tiimeissä, mutta työn luonteesta johtuen tehtävissä tarvitaan kykyä itsenäiseen päätöksentekoon, joustavuutta sekä oma-aloitteisuutta. Työskentelytyylimme on tavoitteellinen ja toimintaympäristömme nopea, joten asiakasrajapinnan tehtävät sopivat erinomaisesti henkilöille, jotka kokevat tämän innostavana ja työtä rikastuttavana ominaisuutena.

Myös koulutustaustat voivat meillä olla moninaisia. Yleensä ne ovat esimerkiksi kaupallisia tai teknisiä. Sen verran kuitenkin olemme tarkkoja, että oppimisen ja osaamisen kehittämisen tulee olla mielekästä, sillä näihin meillä panostetaan paljon. Jos etsimämme osaajan ominaisuudet tulisi kiteyttää yhteen lauseeseen, voisi se vaatimattomasti kuulua esimerkiksi näin: ”halu olla paras ylivertaisen asiakaskokemuksen tuottajana!”.

Koska elämä ei ole pelkästään työtä

Meillä OP:lla elämä on muutakin kuin työtä. Olemme matkanneet jo jonkun aikaa muutosmatkallamme, jossa toimintamme perustuu itseohjautuvissa tiimeissä työskentelyyn ja jonka tavoitteena on poistaa tekemisen esteitä sekä vähentää byrokratiaa. Meille on tärkeää se, että työ ja vapaa-aika kulkevat rinnakkain ja työnantajana olemme valmiita joustamaan elämän eri tilanteissa. OP:n sisäisissä kyselyissä työntekijämme mainitsevatkin usein työnsä parhaaksi puoleksi työyhteisön ja kollegansa, mistä olemme ylpeitä. 

Henkilökuntaetuihimme kuuluvat henkilökuntaehtoiset pankki-, vakuutus- ja lainapalvelut. Lisäksi saat käyttöösi kattavan työterveyshuollon, laajan hoitokuluvakuutuksen sekä täysajan tapaturmavakuutuksen. Lisäksi tarjoamme liikunta- ja kulttuuriedun sekä mahdollisuuden edulliseen lomailuun OP:n lomaosakkeissa. Isona talona meillä toki on myös tarjota ison talot edut henkilökohtaiselle ammatilliselle kasvulle ja kehittymiselle.

Tutustu Pohjola Vakuutuksen asiakasneuvojien arkeen 

Hakutulokset: "". Sivu 1 / 1, tulokset 1 - 29 / 29
Tehtävä Maakunta / Alue Sijainti Tehtäväalue
Nollaa
Asiantuntija, Ratkaisukäsittely, OP-Henkivakuutus (Tampere) 11 Pirkanmaa Tampere, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusasiantuntija/-päällikkö
Asiakkuusasiantuntija/-päällikkö Tampere, FI 11 Pirkanmaa
11 Pirkanmaa Tampere, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja, henkilöasiakasrahoituksen taustatehtävät 16 Päijät-Häme Asikkala, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuuspäällikkö, Uusasiakashankinta ja yritysten sijoitusneuvonta (Private Wealth), OP Uusimaa 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Korvausneuvoja, OP-Henkivakuutus, Helsinki 18 Uusimaa Helsinki, FI Korvaustoiminta
Lead Developer, Data Warehousing
Lead Developer, Data Warehousing Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Rahoitusneuvottelija, Yrityspankin osamaksurahoitus 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusneuvoja, OP Vakka-Auranmaa
Asiakkuusneuvoja, OP Vakka-Auranmaa Aura, FI 19 Varsinais-Suomi
19 Varsinais-Suomi Aura, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Senior Reliability Engineer, Digital Channels & CRM (Helsinki/Oulu) 14 Pohjois-Pohjanmaa Oulu, FI ICT
Ruotsin kielen taitoisia Asiakasneuvojia perukirjatarkastuksen tehtäviin (Tampere tai Oulu) 11 Pirkanmaa Tampere, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Specialist, Korttiasiakaspalvelut
Specialist, Korttiasiakaspalvelut Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Asiakaspalvelun tuki
Asiakkuuspäällikkö, Uusasiakashankinta ja yritysten sijoitusneuvonta, OP Uusimaa 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusjohtaja
Asiakkuusjohtaja Lahti, FI 16 Päijät-Häme
16 Päijät-Häme Lahti, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Developer, OneStream
Developer, OneStream Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Lead Azure Data Developer, Regulatory Reporting 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija,HA-rahoitus ja HA-rahoituksen taustatehtävät, OP Ylä-Uusimaa 18 Uusimaa Askola, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija,HA-rahoitus ja HA-rahoituksen taustatehtävät, OP Ylä-Uusimaa 16 Päijät-Häme Orimattila, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Yritysten varallisuudenhoidon asiakkuusasiantuntija/-päällikkö, OP Ylä-Uusimaa 16 Päijät-Häme Orimattila, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakasneuvojia Pohjola Vakuutukselle Vaasaan 12 Pohjanmaa Vaasa, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakasneuvoja / Rahoituspalveluiden tulevaisuuden pankkiammattilainen, OP Janakkala 06 Kanta-Häme Janakkala, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakasneuvojia Pohjola Vakuutukselle Kuopioon 15 Pohjois-Savo Kuopio, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakas/-asiakkuusneuvoja, Arjen talouden asiakas- ja taustapalvelut (Oulu/Tampere) 11 Pirkanmaa Tampere, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija yrityspalveluihin, OP Suur-Savo 04 Etelä-Savo Mikkeli, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija yrityspalveluihin, OP Suur-Savo 04 Etelä-Savo Mikkeli, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
MDM Lead Developer
MDM Lead Developer Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Asiakasneuvoja
Asiakasneuvoja Vaasa, FI 12 Pohjanmaa
12 Pohjanmaa Vaasa, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija, henkilöasiakasrahoitus, OP Etelä-Pirkanmaa 11 Pirkanmaa Akaa, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakas- ja asiakkuusneuvojia sekä asiakkuusasiantuntijoita Asiakaspalveluun OP Uusimaalle (Kuopio) 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuusasiantuntija, OP Kangasala
Asiakkuusasiantuntija, OP Kangasala Kangasala, FI 11 Pirkanmaa
11 Pirkanmaa Kangasala, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat