Huittinen, FI
Vakuusarvioitsija
OP Satapirkka on OP Ryhmään kuuluva kannattava. kehittyvä ja vakavarainen pankki, jonka ydintoimialueeseen kuuluvat Harjavalta, Huittinen, Ikaalinen, Karvia, Kokemäki, Parkano ja Sastamala.
Etsimme nyt kahta Vakuusarvioitsijaa joukkoomme vakituiseen työsuhteeseen. Henkilön lähikonttorin sijainnilla ei ole merkitystä. Toivomme, että arvioitsijat jakautuisivat eri puolille toimialuetta.
Millaisia osaajia etsimme?
Odotamme, että sinulla on jo kokemusta asunto-osakkeiden ja kiinteistöjen arvioinnista tai olet tehnyt tätä osana rahoitusprosessia. Lisäksi osaat hyödyntää markkinainformaatiota ja käyttää digitaalisia työvälineitä. Työssä menestyäksesi sinulla on tärkeää olla kyky tehdä itsenäisiä johtopäätöksiä, esittää ratkaisuja ja näkemyksiä. Arvostamme kokemusta esimerkiksi rahoitusneuvottelijana toimimisesta, joka on luonut sinulle pohjan arviointityön tekemiseen ja riittävän rahoitusprosessin tuntemuksen. Osaamisesti voi siis perustua työssä tai ammatillisissa koulutuksissa pätevöityneeseen asunto-osakkeiden ja kiinteistöjen arviointiin.
Vakuusarvioijana sinulla tulisi olla hyvät vuorovaikutustaidot ja kyky itsenäiseen sekä oma-aloitteiseen työskentelyyn. Lisäksi tehtävän luonne edellyttää pitkäjänteistä ja tarkkaa työskentelytapaa.
Miksi liittyä joukkoomme?
Olemme rakentamassa pankkiimme omaa vakuusarviointia, joten tarjoamme sinulle mahdollisuuden olla osana uutta tiimiä rakentamassa ja kehittämässä arviointiliiketoimintaamme. Tarjoamme sinulle itsenäisen roolin ja mahdollisuuden tehdä hybridityötä, eli yhdistämme arjessa joustavasti lähi- ja etätyötä.
Tietenkin Suomen suurimman finanssialan työnantajan eli OP Ryhmän piiriin kuuluminen tuo paljon muitakin etuja, joista kiinteän kuukausipalkan ja bonusjärjestelmän lisäksi mainittakoon mittavat henkilöstöedut, johon kuuluvat henkilörahasto sekä henkilökuntaehtoiset pankki-, vakuutus- ja lainapalvelut. Tarjoamme myös kattavan työterveyshuollon, laajan hoitokuluvakuutuksen sekä täysajan tapaturmavakuutuksen. Työssäjaksamiseen panostamme arjen tasapainolla ja joustavuudella sekä tarjoamalla käyttöösi lounas-, liikunta- ja kulttuuriedut.
Kiinnostuitko?
Haluatko tietää lisää meistä ja tehtävästä? Hallintojohtaja Joonas Lahtinen p. 050 438 7820 vastaa mielellään kysymyksiisi.
Jos onnistuimme jo vakuuttamaan sinut, kerro itsestäsi ja osaamisestasi urasivustomme (op-careers.fi) kautta viimeistään 20.10.2024.
Finanssialalla luottamus ja vastuullisuus ovat toimintamme perusta, minkä vuoksi tehtävään valittavalta henkilöltä tarkistetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään huumausainetesti.
OP Ryhmä – Meillä on jotain yhteistä
OP Ryhmä on monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta kunnioittava työyhteisö. Meille on tärkeää, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi ja arvostetuksi. Arvostamme erilaisuuden mukanaan tuomaa rikkautta ja monipuolisia näkökulmia. Kannustamme kaikkia hakemaan meille töihin, sillä meillä on jotain yhteistä. Hienoa, että haluat mukaan yhteiselle matkallemme.
Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan vetovoimaisin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 14 000 alan ammattilaista. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Meillä työskentely on merkityksellistä sekä työntekijöillemme että muille, sillä Suomen suurimpana finanssiryhmänä rakennamme työllämme toiveikkaampaa tulevaisuutta. Sitä olemme tehneet jo yli 120 vuoden ajan.
#LI-TK1
Työpaikan segmentti:
Network, Technology