Developer, BI-raportointi

Hae nyt »

Päivämäärä: 22.9.2022

Sijainti: Helsinki, FI

Yritys: OP Ryhmä

Meillä OP:lla tiedon jalostaminen ja hyödyntäminen vahvasti päätöksenteon ja liiketoimintamme ytimessä. Miltä kuulostaisi päästä mukaan kehittämään ja ylläpitämään BI-raportoinnin ratkaisuja osana moniosaajatiimiä. Etsimme nyt Helsinkiin Developeria kehittämään ja jakamaan BI-raportoinnin parhaita käytäntöjä OP Ryhmässä. Meillä sinun on mahdollisuus kasvattaa niin teknistä kuin liiketoimintaosaamistasi Vähittäispankille suunnattujen tuotteiden ja palvelujen parissa.

 

Developer, BI-raportointi 

 

Me OP:n Tietopääoma & Finanssiäly -yksikössä vastaamme mm. tiedonhallinnan, raportoinnin ja analysoinnin sekä koneoppimisen kehittämisestä. Tavoitteenamme on tehdä palveluistamme entistä älykkäämpiä, henkilökohtaisempia ja kohdennetumpia. Pääset hyödyntämään tietopääomaamme asiakkaidemme, työntekijöidemme ja sidosryhmiemme parhaaksi samalla kun DevOps -hengessä vastaamme itse suurelta osin kaikesta kehittämisestä tuotantoon saakka.

 

Millainen on tuleva roolisi ja tiimisi?

 

Developer-roolissa toimit asiantuntijana OP:n BI-raportointiympäristössä. Tuet Vähittäispankki-liiketoimintaa vastaamalla yhdessä tiimisi kanssa osuuspankkien johtamiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen käytettävästä raportoinnista esiin nousevien tarpeiden mukaisesti. 

 

Yksin näitä hommia ei missään tapauksessa tarvitse paiskia, onhan tukenasi Business Controllereista, Solution Analysteista ja Developereista muodostuva asiantuntijatiimi, jolla riittää draivia viedä päivittäistä tekemistä eteenpäin. Työtehtäväsi sisältävät DevOps-mallin mukaisesti sekä kehitys- että ylläpitotehtäviä painopisteen ollessa kehitystyössä, esimerkiksi uusien raporttien sekä niihin liittyvien tietokantojen ja -mallien kehittämisessä. 

 

Päivittäisinä työkaluinasi ovat muun muassa Power BI sekä erilaiset raportoinnin SQL ja SSAS-tietokannat sekä SSIS-prosessit. Osaamisestasi ja mielenkiinnostasi riippuen osallistut dataintegraatioprosesseihin, raportoinnin mallinnukseen sekä Sharepointiin liittyvään kehittämiseen. OP:lla meitä inspiroi ketterä tiimityö ja yhteistyö. Toivommekin että olet innostunut ja aktiivisesti mukana kehittämässä ja ottamassa käyttöön uusia DevOps-käytäntöjä, jotka tukevat tiimisi työtä teknisen ketteryyden parantamiseksi, esimerkkinä vaikkapa prosessien automatisointi. 

 

Mitä etsimme hakemuksestasi?

 

Toivomme, että olet kerryttänyt jo jokusen vuoden kokemusta BI-raportoinnin tai dataintegraatioiden kehityksen osalta. Lisäksi toivomme sinulta osaamista ainakin joistain seuraavista osa-alueista, teknologioista ja työvälineistä:

 

• Power BI, DAX, Microsoft SSIS, SSRS, SSAS, Sharepoint ja O365 
• tietomallinnuksen ja tietovarastomaailman periaatteet ja käytännöt
• ymmärrys ja osaaminen eri tietolähteistä, tietokannoista (erit. SQL server, DB2 ja Teradata) ja rajapinnoista (JSON, XML, REST) 
• ymmärrys tietovirroista ja DW- & BI-arkkitehtuurista

 

Edellisten lisäksi ilahdumme erityisesti, mikäli olet kerryttänyt osaamista myös Microsoftin Power Platformin ja/tai pilvialustojen parista (esim. Synapse, Snowflake, Azure, AWS) tai sinulta löytyy aiempaa kokemusta finanssimaailmasta.

 

Arvostamme luonnollisesti teknistä taustaasi, mutta tässä tehtävässä menestyy kuitenkin parhaiten henkilö, joka omaa raikkaan ja rohkean ajattelutavan, jonka myötä innostut haasteista ja innostat myös muita niiden ratkaisuun. Arvostamme kykyä tunnistaa erilaisiin ratkaisuihin liittyviä mahdollisuuksia, riippuvuuksia ja riskejä. Haluat kehittää raportointiratkaisuja, jotka auttavat liiketoiminnan johtamisessa ja kehittämisessä sekä oppia vähitellen ymmärtämään raportoitavaa dataa ja siihen liittyviä mahdollisuuksia ja rajoitteita. 

 

Toivomme sinulla olevan aiempaa kokemusta ketterien menetelmien soveltamisesta ohjelmistokehityksessä. Kokemus finanssiliiketoiminnasta toimii tehtävässä eduksesi. Työotteeltasi olet ratkaisukeskeinen ja analyyttinen. Kommunikoit sujuvasti eri sidosryhmien kanssa niin suomeksi kuin englanniksikin. 
 
Me OP:lla inspiroidumme Ketterästä tiimityöstä ja yhdessä tekemisestä, joten toivomme, että olet muiden kanssa työskentelystä innostuva ja aktiivisesti mukana oleva kollega. Meille DevOps tarkoittaa mielentilaa, jossa tehokkuus ja laatu kohtaavat yhdessä tekemisen kautta. Käy kurkkaamassa tietotilinpäätöksestä, millaisena datan merkitys näyttäytyy toiminnassamme.

 

Miksi OP:lle?

 

Meillä luodaan ja kehitetään toimialan parhaita tuotteita ja palveluita yhdessä muiden kivenkovien ammattilaisten kanssa! Pankkialan toimijana voisi helposti kuvitella muuta, mutta olemme yksi Suomen suurimpia IT taloja ja tuotamme asiakkaidemme käyttämät IT-ratkaisut pääosin itsenäisesti alusta loppuun. 

 

Kannustamme ja autamme sinua kehittymään myös ammatillisesti. Meillä on käytössä ns. 70-20-10 -periaate, mikä tarkoittaa, että käytät 70% ajastasi päivittäisiin tehtäviin, 20% työskentelytapojen hiomiseen ja viimeiset 10% vapaasti uusien taitojen oppimiseen. Tämän osuuden voit käyttää esimerkiksi OP Software Academyssa, jossa voit laajentaa osaamistasi monella eri osa-alueella. Voit siis laajentaa osaamistasi työajalla! Lisäksi tietenkin meiltä löytyy erittäin kilpailukykyiset henkilöstöedut

 

Kuulostaako sinun tulevalta rooliltasi?

 

Mahtavaa! Tutustutaan ihmeessä paremmin. Voit hakea tehtävää oheisen hakulinkin kautta su 9.10.2022 mennessä. Liitäthän hakemukseesi mukaan CV:si ja palkkatoiveesi. Heräsikö kysyttävää? Lisätietoja tehtävästä antaa Tech Lead Arto Valtanen, p. 040 832 1084, ti 27.9. klo 15-16 ja ti 4.10. klo 15-16 sekä Head of Raportointipalvelu Antti Lampela p. 010 252 1323, pe 30.9. klo 13-16 sekä ti 4.10. klo 14-16.

 

Tehtävään valittavalta henkilöltä tarkastetaan luottotiedot ja yritysyhteydet sekä teetetään huumausainetesti ja perusmuotoinen turvallisuusselvitys. 
 
OP on Suomen johtava finanssiryhmä ja alan digitaalisen muutoksen suunnannäyttäjä. Olemme asiakkaidemme omistama, finanssialan suurin työnantaja Suomessa. Ryhmässämme työskentelee yli 12 000 alan ammattilaista, ja tuotamme sekä kehitämme pankki-, varallisuudenhoito-, vakuutus- ja terveydenhoitopalveluita yli neljälle miljoonalle asiakkaallemme. #LI-MP1 #LI-Hybrid


Työpaikan segmentti: Developer, SQL, Database, Business Intelligence, Data Warehouse, Technology