Myynti ja asiakaspalvelu

Myynti ja asiakaspalvelu pitää toimialana sisällään OP:n laajimman tarjonnan työpaikkoja ja tehtäviä. Toimialaan lukeutuvat eritasoiset asiakaspalvelu- ja asiantuntijatehtävät rahoitus- ja vakuutuspuolella, myynnin mahdollistavat back office -tehtävät, tuotteiden ja palveluiden senioriasiantuntijatehtävät sekä myynnin valmentavat tehtävät.

Rahoitusala

Toimimme asiakkaamme talouden kumppanina. Voit työskennellä monenlaisissa tehtävissä henkilö- ja yritysasiakkaiden rahoituksen parissa. Tehtävissä menestyminen vaatii erityisesti asiakaspalveluhenkisyyttä, tuloshakuisuutta ja laaja-alaista ajattelua.

Vakuutusala

Vakuutusmyyjämme palvelevat asiakkaita monikanavaisesti eri puolilla Suomea. Meillä työskentelee esimerkiksi korvausneuvojia, vakuutus- ja vahinkokäsittelijöitä, vakuutusalan lainsäädännön asiantuntijoita sekä vakuutuskannanhoidon ja palvelukehityksen asiantuntijoita.

Varallisuudenhoito

OP tarjoaa kattavan valikoiman ratkaisuja säästämiseen, sijoittamiseen, kassanhallintaan, varainhoitoon aina nykyaikaisesta riskiraportoinnista salkkuanalyysiin. Kansainvälinen palvelutarjoomamme on markkinoiden laajimpia.

Tule kehittämään uuden ajan asiakaskokemusta Keskitettyyn palvelutuotantoon

#rahoitus #vakuutus #korvaus #varallisuudenhoito #underwriting #riskikartoitukset #hinnoittelu #tuotteet #puhelinpalvelu #ratkaisujenmyynti #tuoteasiantuntija #sijoitukset #salkunhoitaja #johdannaiset #riskienhallinta #pääomamarkkinat #laskenta

Tallenna luokka RSS-syötteenä
Hakutulokset: "". Sivu 1 / 2, tulokset 1 - 25
Tehtävä Maakunta / Alue Sijainti Sort descending Tehtäväalue
Nollaa
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija
Asiakkuusneuvoja/-asiantuntija Vesanto, FI 15 Pohjois-Savo
15 Pohjois-Savo Vesanto, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakkuuspäällikkö
Asiakkuuspäällikkö Utajärvi, FI 14 Pohjois-Pohjanmaa
14 Pohjois-Pohjanmaa Utajärvi, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Asiakkuusneuvoja
Asiakkuusneuvoja Utajärvi, FI 14 Pohjois-Pohjanmaa
14 Pohjois-Pohjanmaa Utajärvi, FI Asiakaspalvelun tuki
Toimitilavälittäjä
Toimitilavälittäjä Tampere, FI 11 Pirkanmaa
11 Pirkanmaa Tampere, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Toimitila-arvioija
Toimitila-arvioija Tampere, FI 11 Pirkanmaa
11 Pirkanmaa Tampere, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Developer, Mobile Payments (two positions)
Developer, Mobile Payments (two positions) Oulu, FI 14 Northern Ostrobothnia
14 Northern Ostrobothnia Oulu, FI Products and services development
Backend Developer
Backend Developer Oulu, FI 14 Northern Ostrobothnia
14 Northern Ostrobothnia Oulu, FI Products and services development
Tekninen tarkastaja, Yritysasiakkaiden omaisuuskorvauspalvelut, Oulu 14 Pohjois-Pohjanmaa Oulu, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Kumppanipäällikkö, Yritysasiakkaiden omaisuuskorvauspalvelut, Oulu 14 Pohjois-Pohjanmaa Oulu, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Asiakasneuvoja
Asiakasneuvoja Lohja, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Lohja, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Finanssiala tutuksi -harjoittelija (Kouvola) 09 Kymenlaakso Kouvola, FI Asiakaspalvelun tuki
Finanssiala tutuksi -harjoittelija (Kotka) 09 Kymenlaakso Kotka, FI Asiakaspalvelun tuki
Asiakasneuvoja
Asiakasneuvoja Järvenpää, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Järvenpää, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Specialist, Network
Specialist, Network Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Reliability Engineer, Maksamisen teknologiat 18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
SAS Developer
SAS Developer Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI ICT
Finanssialan osaaja
Finanssialan osaaja Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / henkilöasiakkaat
Developer, Contact Center Solutions
Developer, Contact Center Solutions Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Products and services development
Lead Developer
Lead Developer Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Tuote- ja palvelukehitys
Product Specialist, OP Markets (2 paikkaa) 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Business Developer, OP Markets
Business Developer, OP Markets Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Business Developer, OP Markets (2 paikkaa) 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Business Developer, OP Markets (2 paikkaa) 18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Business Developer, OP Markets
Business Developer, OP Markets Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu
Data Analyst, OP Markets (3 paikkaa)
Data Analyst, OP Markets (3 paikkaa) Helsinki, FI 18 Uusimaa
18 Uusimaa Helsinki, FI Myynti ja asiakkuuksien hoito / yritys- ja institu