Pankin peruspalveluissa alkanut urapolku on vienyt myyntijohtaja Ville Laakson varallisuudenhoidon asiantuntijatehtäviin ja lopulta esihenkilöksi asti
Ville Laakson kymmenvuotiselle OP-uralle on mahtunut niin mielenkiintoisia kehittymismahdollisuuksia, moninaisia työtehtäviä kuin useita eri tiimejä. Nykyisin OP Uusimaassa myyntijohtajana ja esihenkilönä työskentelevä Ville otti ensiaskeleensa pankkialalle pankin peruspalveluissa. Pankissa taitettua matkaa on ohjannut motivaatio kehittyä myyjänä ja jakaa omaa osaamista myös muille.
”Aloitin silloisessa OP Helsingissä kesällä 2013 etsittyäni uusia haasteita myynnin ja asiakaspalvelutehtävien parissa. Työskentelin yli kahden vuoden ajan muun muassa kassa- ja infopalveluissa auttaen asiakkaita heidän arjen pankkiasioissaan”, Ville muistelee.
Vastuullinen myynti ja uuden oppiminen kiehtoivat, mutta tuloksellisella tekijällä ei ollut selkeää ajatusta siitä, minne omaa osaamista voisi pankkialalla suunnata.
”Olen kiitollinen silloiselle esihenkilölleni: sain keskustelujemme kautta laajempaa ymmärrystä finanssialasta ja minun kaltaiselleni osaajalle soveltuvista työmahdollisuuksista meillä pankissa. Esihenkilöni vinkkauksesta kouluttauduin myös lisää työn ohella”, merkonomiksi ja tradenomiksi valmistunut Ville kertoo.
Lopulta oma kiinnostuksenkohde kirkastui. Silloisen OP Helsingin aikaan pankin peruspalveluiden osaajien työtehtäviin kuului myös pienimuotoinen sijoitusneuvonta. Rahastomyynnin tulokset puhuivat puolestaan ja kiinnostus säästämisen ja sijoittamisen - eli varallisuudenhoidon - suuntaan kasvoi entisestään.
Varallisuudenhoidon kehittymismahdollisuudet veivät sijoituspäälliköksi asti
Kun urasuunta selkiytyi, Ville haki OP:n avointa varallisuudenhoidon tehtävää ja aloitti maaliskuussa 2016 uudessa tiimissään sijoitusneuvojana. Uudella liiketoiminta-alueella oli valtavasti opittavaa, sillä peruspalveluissa hankittu kokemus oli vasta pintaraapaisu säästämisen ja sijoittamisen maailmaan.
Käytännössä arjen työ oli yhä myynnillistä asiakaspalvelua, mutta tuoreella kulmalla tarjoten henkilöasiakkaille erilaisia säästämisen ja sijoittamisen ratkaisuja.
”Sijoitusneuvojan roolista alkoi noin kuusivuotinen matkani varallisuudenhoidon parissa. Uusi työ lähti liikkeelle perehtymisestä ja samaan aikaan suoritin alalla vaadittavaa sijoituspalvelu- eli APV1-tutkintoa ollakseni sääntelyn mukaan pätevä sijoitusneuvoja. Myöhemmin kasvatin osaamistani ja ylläpidin ammattitaitoani vielä sijoitusneuvojan eli APV2-tutkinnolla sekä APV ESG-tutkinnolla”, Ville kertoo.
Sijoitustutkintojen suorittaminen on varallisuudenhoidossa välttämättömyys siihen kohdistuvan sääntelyn takia. Uran merkittävimmät oppimiskokemukset tulivat kuitenkin arjen työn kautta ja muuttuvat rahoitusmarkkinat sekä sen lainalaisuudet tarjosivat jatkuvasti mahdollisuuksia kehittää omaa osaamistaan.
Työvuosien kuluessa Ville eteni osaamisensa ja onnistumistensa ansiosta asiantuntijatehtäviin ja aina sijoituspäälliköksi asti.
”Henkilöasiakkuuksien sijoituspäällikkönä vapaus ja vastuu omasta työstäni kasvoi entisestään. Syksyllä 2019 tein vielä uuden aluevaltauksen siirtyessäni sijoituspäälliköksi pienten ja keskisuurten yritysasiakkaiden sekä säätiöiden pariin. Omat vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoni kehittyivät aimo harppauksen eteenpäin istuessani neuvottelupöydissä yrityspäättäjien kanssa ja vakuuttaessani heitä varallisuudenhoidon palveluistamme.”
Ympyrä sulkeutuu pankin peruspalveluiden esihenkilöroolin myötä
Uramatka varallisuudenhoidossa on ollut niin nousujohteinen kuin opettavainenkin. Alkuvuonna 2022 Ville kuitenkin pohti, mitä muuta annettavaa sekä uutta opittavaa pankkialalla ja OP:lla voisi vielä olla.
”Puntaroin omia vahvuuksiani sekä kehityskohteitani ja mietin, mitä haluaisin vielä itse oppia ja missä minulla voisi olla annettavaa muille. Päässäni muhi ajatus etenkin nuorten osaajien kannustamisesta ja opastamisesta uralla”, Ville muistaa.
Kipinä esihenkilötyöhön syttyi ja lokakuussa 2022 hän hakeutuikin myyntijohtajaksi pankin peruspalveluihin. Tällä hetkellä Ville johtaa OP Uusimaan Helsingin Arkadian ja Itäkeskuksen toimipisteiden tiimejä. Jo lyhyessä ajassa ennätykselliset myyntitulokset ja asiakkaiden positiiviset palautteet puhuvat puolestaan. Villen johtamisote on valmentava ja kannustava.
”Minulle johtaminen on jatkuvaa avointa vuoropuhelua, opastamista ja kannustamista. Työntekijät saavat itse pohtia ja päättää, millaista tukea minulta työhönsä haluavat. Nykypäivänä korostuukin esihenkilön taito mukautua työntekijän tarpeisiin ja toiveisiin”, hän pohtii.
Vaikka esihenkilöpolku on vasta aluillaan, on Ville vakuuttunut sen tuomista mahdollisuuksista oman osaamisensa kehittämiseen.
”Palasin lopulta sinne mistä oma pankkiurani aikanaan alkoi – ympyrä on sulkeutunut”, Ville hymyilee. ”Opin joka päivä uutta sekä johtamisesta että itsestäni ja saan työstäni aidosti energiaa. Aika näyttää, millaisia mahdollisuuksia tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tällä hetkellä viihdyn esihenkilöroolissani äärimmäisen hyvin.”