Data Lead Tero Järvinen vastaa työkseen Pohjola Vakuutuksen informaatioarkkitehtuurista – kuinka data muovaa liiketoimintaa nyt ja tulevaisuudessa?
Teron työssä tavoitteena on saada laadukas data talteen ja hyötykäyttöön parhaalla mahdollisella tavalla. ”Datan avulla autamme asiakasta tunnistamaan ja ennakoimaan riskejä sekä annamme toimenpide-ehdotuksia turvallisemman arjen takaamiseksi.”
Data ja sen hyödyntäminen liiketoiminnassa on aina kiinnostanut Teroa. Hänen OP-uransa alkoi 12 vuotta sitten Pohjola Vakuutuksen tutkintapalveluista, jossa hän työskenteli muun muassa analytiikkapalveluita kehittävänä prosessipäällikkönä. ”Organisaatiomuutoksen myötä esitin, että meille perustettaisiin ensimmäinen bisnesdata- ja analytiikkatiimi. Tämä johti nykyisiin tehtäviini vastaamaan Pohjola Vakuutuksen datastrategiasta”, Tero kertoo.
Erilaista dataa Pohjola Vakuutuksessa riittää hyödynnettäväksi. Sen avulla pyritään ymmärtämään mahdollisia vahinkotekijöitä parhaalla mahdollisella tavalla. ”Olemme Suomen isoin vahinkovakuutusyhtiö, joka on ollut olemassa 120 vuotta. Meillä käsitellään vuosittain 800 000 vahinkoa, ja kun summa kerrottaan yli sadalla vuodella, on tuloksena melkoisen kattava tuntemus arjen riskeistä,” Tero kuvaa. ”Kun kaikki tuo data saadaan valjastettua hyötykäyttöön, pystymme sen avulla auttamaan asiakasta tunnistamaan ja ennakoimaan riskitekijöitä sekä antamaan toimenpide-ehdotuksia turvallisemman arjen takaamiseksi”, hän summaa.
Palvelut kehitetään datan avulla
Pohjola Vakuutuksessa dataa tarkastellaan laajasta perspektiivistä, joka auttaa hahmottamaan kuinka saada laadukas data hyötykäyttöön parhaalla mahdollisella tavalla. ”Työssäni huolehdin esimerkiksi siitä, että saamme tietojoukon paitsi talteen, myös sellaiseen muotoon, että sitä voidaan raportoida eteenpäin ja hyödyntää palveluiden kehittämisessä”, Tero kertoo. Suurten kokonaisuuksien hahmottaminen onkin tärkeä taito Teron työssä tietokantoihin ja teknologioihin liittyvän ymmärryksen lisäksi. ”Datan käyttöä kehittäessä on hyvä sekä tuntea historia ja tunnistaa menneisyyden sudenkuopat, että osataan ennakoida tulevaa. Kun rakennetaan palveluja, joiden halutaan toimivan mahdollisimman hyvin myös tulevaisuudessa, on laajan mittakaavan ymmärryksestä paljon apua”, hän kuvaa.
Datan avulla pystytään myös parantamaan asiakasrajapinnan kilpailua. Tero vastaa työssään informaatioarkkitehtuurista, joka on mahdollistaja monenlaisille palveluille. ”Tavoitteenamme on, että asiakas saa ajantasaista, tarkoituksenmukaista tietoa ja palveluita silloin kun hän niitä tarvitsee. Käsittelemämme tiedon avulla asiakas voi itse räätälöidä palveluitamme sellaisiksi kuin hän itse haluaa”, Tero kuvaa. Tärkeimmät opit datan ymmärtämiseen Tero kokee saaneena käytännön kautta. ”Kun pääsee itse pureutumaan dataan ja tutkimaan sisältöjä, oppii ymmärtämään myös datan syntyprosesseja ja teknologioita”, hän kiteyttää.
Kohti uutta datatulevaisuutta
Pohjola Vakuutuksen datayksikön kehitysmyönteinen ilmapiiri saa Terolta kiitosta. ”Meillä kaikki liiketoiminta lähtee liikkeelle datasta ja siitä, että data auttaa tekemään parempia päätöksiä, oivalluksia ja tehostamaan prosesseja. Se on itselleni todella motivoivaa”, hän kertoo. Tiimin hyvä yhteishenki auttaa saavuttamaan tavoitteet. ”Meillä kaikilla on yhteinen tahtotila ja visio kehittää toimintaamme jatkuvasti eteenpäin. Positiivisen kokeilukulttuurimme takaa, että jokainen saa suuntautua juuri siihen osa-alueeseen mikä itseä eniten kiinnostaa”, Tero kertoo.
Työssään Tero kokee onnistuneensa erityisesti silloin, kun dataa ja sen merkitystä aletaan ymmärtää oman yksikön ulkopuolellakin. ”Keskitymme siihen, miksi data on tärkeää, miksi siitä pitää huolehtia, ja mitä tarvitaan, jotta se on ajan tasalla. Tämän sanoman vieminen eteenpäin on minulle intohimo”, Tero kuvaa. Myös teknologian vauhdikas kehitys pitää työn mielenkiintoisena. ”Korona-aika on pakottanut yritykset siirtymään entistä nopeammin digitaalisempiin palveluihin. Asiakasvaatimusten ja -odotusten voimakas vauhdittuminen johtaa siihen, että me etsimme koko ajan parempia teknologioita tukemaan palveluitamme,” hän kertoo.
Datan vaikutus liiketoimintaan kasvaa vakuutusyhtiön arjessa jatkuvasti. ”OP ja Pohjola Vakuutus ovat Suomen suurimpia dataliiketoimintataloja. Siksi meillä on todella isot mahdollisuudet vaikuttaa siihen, millainen datatulevaisuus alalle muotoutuu. Nyt onkin erittäin hyvä hetki tulla rakentamaan sitä kanssamme”, Tero summaa.