Satu Kainisto, asiantuntija & Chapter Lead, Varallisuudenhoidon operaatiot, Tampere

Kaikki kokemus pankkialalta vie eteenpäin

Pankkialan konkari Satu Kainisto on edennyt työvuosiensa varrella OP:lla toimihenkilöstä varallisuudenhoidon asiantuntijaksi ja sittemmin Chapter Leadeksi. 

    
Satu on pankkialalla pitkän linjan konkari ja hän on ehtinyt kasvattamaan monipuolista kokemusta 33-vuotisen pankkiuransa ajan. Ennen OP:lle siirtymistä Satu oli ehtinyt työskentelemään pankkia-alalla jo yli 16 vuoden ajan OP:n kilpailijoiden palkkalistoilla. Satu aloitti työnsä OP:lla vuonna 2004 Kangasalan Seudun Osuuspankissa, jossa hän pääsi kokemaan työroolien skaalan kassatoimihenkilön, rahoitusneuvottelijan, vakuutusmyyjän ja konttorinjohtajan työstä. Peruskoulutukseltaan Satu on ylioppilas, mutta suorittanut työnsä ohessa muun muassa rahoitus- ja vakuutusalan ammattitutkinnon sekä sijoituspalvelun APV1-tutkinnon.

Vuonna 2014 Satu haki OP:n keskitettyyn Private back office -yksikköön toimihenkilöksi taustatyöhön, josta hän on vuosien varrella edennyt private back office -yksikön toimihenkilöstä varallisuudenhoidon asiantuntijaksi ja Chapter Lead -rooliin. Chapter Leadinä Satu vastaa omaan alueensa erikoisosaamisesta ja työskentelytavoista sekä samassa roolissa toimivien kollegoiden muodostaman chapterin jäsenten kehittymisestä.

Nykyisessä roolissaan Sadun päivittäinen työ pitää sisällään jonkin verran privaten- ja sijoittamisen tuen taustatehtäviä, mutta pääpaino on enemmän laadunvalvonnallisissa tehtävissä sekä Chapter Leadin roolin kautta tulevissa tekemisissä. Näiden lisäksi Satu kehittää prosesseja niin päivittäisen tekemisen tehostamisen kuin järjestelmäkehityksen myötä. ’’Prosessien kehitys ketterämmäksi auttaa OP:ta tarjoamaan asiakkailleen nopeampaa ja virheettömämpää toimeksiantojen toteuttamista’’.

Sadusta työssä parasta on jatkuva kehitys ja uudenoppiminen: ”Miltei joka päivä oppii jotain uuttaa, milloin isompaa ja milloin pienempää.” Jatkuva uuden oppiminen onkin alalla tarpeellinen taito, sillä muutokset tapahtuvat nopeissa sykleissä: ”Monet lakipykälät ja säädökset muovaavat tekemistämme ja vaikka jokin prosessi olisi juuri hierottu loppuun saakka, se voi kokea suurenkin muutoksen esimerkiksi uuden EU-direktiivin myötä”.

Sadun mukaan omaa menestymistä työssä helpottaa se, että pystyy laaja-alaisesti ymmärtämään työhön liittyviä kokonaisuuksia ja on halukas kehittämään omaa osaamistaan ja prosesseja. ”Rahoitusala sisältää valtavan paljon erilaisia tehtäväkokonaisuuksia ja kannattaa työskennelläkin monissa eri toiminnoissa, jotta saa mahdollisimman laajan kuvan kokonaisuudesta. Mikään tekemisistä ei mene ’hukkaan’, vaikka tehtävänkuva alalla muuttuisi kovastikin.”