Myyntijohtaja Roza Karimin menestyksekästä urapolkua henkilöasiakasrahoituksessa ohjaa halu oppia uutta ja auttaa muita onnistumaan
OP Uusimaassa henkilöasiakasrahoituksen Asuntokaupat ja uusmyynnin tuki -tiimissä esihenkilönä työskentelevä Roza Karim on erinomainen esimerkki määrätietoisuuden, jatkuvan oppimishalun sekä muiden auttamisen yhdistymisestä: ”Näen ympärilläni mahdollisuuksia oppia enkä pelkää uusia haasteita. Samalla haluan auttaa myös muita menestymään.”
Nykyisin myyntijohtajana OP Uusimaassa työskentelevä Roza on janonnut työurallaan aina uudenlaisia oppeja, kokemuksia ja haasteita. Tradenomiopintojen aikana ansioluettelo täyttyi erilaisista keikkatöistä ja harjoitteluista niin ravintola-alalta kuin myynti- ja asiakaspalvelutehtävistäkin. Valmistuttuaan Roza toteutti toisen haaveensa ja perusti perheen. Palatessaan työelämään syksyllä 2020 hän pohti, mihin työ voisi seuraavaksi viedä ja mitä uutta se voisi tarjota.
”Tunsin muutaman tutun, jotka työskentelivät silloin OP:lla pankin peruspalveluissa. Pankkiala kiinnosti minua muutenkin, mutta kilpailijoihin verrattuna OP:n kotimaisuus ja osuustoiminnallisuus vetivät puoleensa”, Roza muistaa.
Uusi rooli pankin peruspalveluissa löytyi silloisen OP Helsingin Itiksen tiimistä. Peruspalvelut rakensivat vankan pohjan myös myöhemmälle urapolulle.
”Minulla oli ensin selkeä haave ja visio asiantuntijatehtävistä, vaikka en vielä täysin ymmärtänyt mitä kaikkea pankissa voikaan tehdä. Keskusteltuani työkavereideni sekä esihenkilöni kanssa ymmärsin rahoitusosaamisen tärkeyden pankkialalla”, Roza kertoo.
”Tein työni peruspalveluissa tunnollisesti ja opastin innolla myös uusia työntekijöitä. Minulla oli myös vahvoja näyttöjä niin asiakaspalveluosaamisestani kuin tuloksekkaasta myyntityöstä. Onnistumisieni sekä määrätietoisuuteni siivittämänä pääsin keväällä 2021 pankin rahoitusvalmennukseen.”
Rahoitusneuvottelijasta henkilöasiakasrahoituksen asiantuntijaksi ja osaamisen kehittäjäksi
Rahoitusvalmennuksen teoriaosuuden jälkeen perehtyminen jatkui muutaman kuukauden ajan työssä oppien OP:n henkilöasiakasrahoituksen asiantuntijoiden tukemana. Päivittäisessä työssään asiakkuusneuvojana Roza vastasi laaja-alaisesta ratkaisumyynnistä niin olemassa olevien kuin uusien asiakkaiden asumiseen liittyvien rahoituksen palveluissa.
Määrätietoinen tekijä tarttui ennakkoluulottomasti myös muun muassa yrittäjien sekä rakentamisen hankkeisiin, ja eteni haaveilemaansa asiantuntijatehtävään. Samoihin aikoihin Rozalle avautui taas mahdollisuus auttajan rooliin: ”Pääsin hyödyntämään omaa osaamistani perehdyttäessäni ja opastaessani uusia rahoitusvalmennukseen saapuvia osaajia – aivan kuten minuakin opastettiin.”
OP Uusimaan aloitettua toimintansa elokuussa 2022 Roza jatkoi työskentelyään henkilöasiakasrahoituksessa, mutta uudella kulmalla uusasiakashankinnan parissa. Uusi tiimi lähti innokkaasti rakentamaan omia toimintamallejaan ja kontaktiverkostojaan. Roza työskenteli tiimissään myös pelaajavalmentajana, jotka roolissaan tukevat omia työkavereitaan sekä sparraavat ja kehittävät esihenkilön kanssa tiimin toimintaa.
Osaamisen kehittämisestä ja opastamisesta innostunut Roza hakeutui vuoden 2023 lopulla osaamisen kehittämispäällikön tehtävään, jossa hän pääsi tukemaan koko henkilöasiakasrahoituksen liiketoiminnon osaamista ja oppimista.
”Pääsin kehittämään valmennustaitojani ja käyttämään luovuutta ideoidessani ja rakentaessani uutta. Se oli tosi antoisaa!”, Roza kuvailee. Rahoitukseen liittyvien osaamisvalmennusten lisäksi Roza osallistui muun muassa henkilöasiakasrahoituksen perehdytyspolun kehittämiseen ja teki tiivistä yhteistyötä esihenkilöiden, pelaajavalmentajien ja muiden osaamisen kehittämispäälliköiden kanssa.
Muiden valmentaminen vei kohti unelmatyötä
”Jo asiantuntijatehtävissä tiesin haluavani jonain päivänä esihenkilöksi. Tuo ajatus vain syveni osaamisen kehittämispäällikön roolissa; valmentaminen ja etenkin valmentava esihenkilötyö voisi olla minun juttuni”, Roza kertoo.
Syyskuussa 2024 Roza ottikin rohkean askeleen ja siirtyi myyntijohtajaksi henkilöasiakasrahoituksen Asuntokaupat ja uusmyynnin tuki -tiimiin. Tiimi koostuu moniosaavista rahoituksen asiantuntijoista, jotka hoitavat rahoitusasiakkaiden toimeksiantojen loppuun vientiä – joko sähköisesti tai kasvokkain. Lisäksi asiantuntijat tukevat OP Uusimaan rahoitusneuvottelijoita erilaisissa taustatehtävissä, kuten lainojen siirroissa ja toimeenpanossa.
Myyntijohtajan pesti alkoi vauhdikkaasti Rozan rekrytoidessa uudenkarheaan tiimiin uusia asiantuntijoita ja suunnitellessa uusien osaajien perehdytystä sekä roolituksia. Nykyisessä tiimissä on jopa kymmenen erilaista roolia, joita syväasiantuntijat hallitsevat. Tiimiläisten vahva substanssiosaaminen ja tuki olivatkin korvaamattomia, sillä osa rahoituksen rooleista olivat Rozalle uusia. Askel esihenkilötyöhön on kuitenkin ollut oikea:
”Teen nyt sitä, mitä oikeasti haluan tehdä. Esihenkilötyö on antanut enemmän kuin osasin kuvitella – saan valmentaa ja auttaa muita onnistumaan joka päivä”, Roza kertoo ja jatkaa: ”Aikaisemmin en välttämättä päässyt näkemään valmennukseni lopputulosta arjen työssä, mutta nyt esihenkilönä näen tiimiläisteni kehityskaaren läheltä. Se todella motivoi!”
Erinomaisesti alkanut esihenkilöpolku on kuitenkin vasta alussa. ”Olen esihenkilönä vielä alkutaipaleella, mutta kokemuksen kautta kehityn ja löydän varmasti itselleni oikeat tavat toimia. Tästä on hyvä jatkaa!”, Roza summaa.