Developer Meri Mäkelä: ”Isoin oppiminen tapahtuu, kun uskaltaa rohkeasti kokeilla ja tehdä”
Meri Mäkelä kehittää työkseen OP Ryhmän D365 CRM -sovelluksia. Itseoppinut IT-osaaja nauttii työstä, jossa saa olla monessa mukana. ”Täällä pääsee aika vapaasti kokeilemaan kaikkea, jos mielenkiintoa riittää. Se on OP:ssa erityistä.”
Merin tausta ei ole kaikkein tyypillisin, sillä hän on koulutukseltaan rakennusinsinööri. IT-ala on kuitenkin aina houkutellut Meriä, ja kun elämässä tuli ajankohtaiseksi muutto Tallinnaan, hyppäsi hän samalla tech-maailman syövereihin. Merin ensimmäinen kokemus alalla löytyi service desk -työstä, josta hän jatkoi konsultiksi työskentelemään Microsoft Dynamics-asiakkuudenhallintajärjestelmän parissa.
”Ensimmäinen projektini konsulttina sattui olemaan OP Ryhmän asiakkuus”, Meri muistelee. ”Kun tuli aika muuttaa takaisin Suomeen, totesin ettei konsultin rooli tunnu enää aivan omalta. Onneksi minut otettiin OP:lla iloisesti vastaan, ja pääsin jatkamaan saman projektin parissa OP:laisena.”
Nykyään Meri jakaa aikansa kahden eri tiimin välillä: hän työskentelee kehittäjänä sekä niin kutsutussa core-tiimissä että suurasiakkaiden tiimissä. Core-tiimissä Meri pääsee luomaan yhteisiä pelisääntöjä, ohjeistuksia ja käytäntöjä useamman eri liiketoiminnon käytettäväksi. ”Minusta on hauska ajatella, että core-tiimimme rakentaa ikään kuin talon perustukset ja rungon. Niitä hyödyntäen muut tiimit kokoavat kasaan talon julkisivun,” Meri kuvaa.
Tavoitteena parempi asiakassuhdehallinta
Meri arvostaa työnantajassaan sitä, kuinka monipuolista CRM-tekeminen OP:lla on. ”Peruskehittämisen lisäksi meiltä löytyy esimerkiksi testaajia, palvelumuotoilijoita ja julkaisunhallintaan erikoistuneita release managereita. Osa-alueita siis riittää aina integraatiosta muutosjohtamiseen ja dokumentointiin, ja olen päässyt kurkistamaan niistä lähes jokaiseen”, hän kertoo.
Työn jälki koskettaa ennen kaikkea OP:n omia toimihenkilöitä, mutta näyttäytyy myös asiakkaille yhtenäisempänä palvelukokemuksena. ”Uudet järjestelmät parantavat työn johtamista, antavat kokonaisvaltaisemman kuvan asiakkaasta ja auttavat siten asiakkuuden elinkaaren hallinnassa”, Meri kuvaa.
Dynamics opettaa tekijäänsä
Merin matka Dynamicsin parissa alkoi itsenäisesti järjestelmän omia sertifikaatteja suorittaen. Hän kuvaakin itseään itseoppineeksi IT-osaajaksi. ”Microsoftilla on hyvät omat koulutuspolut, joita kuka tahansa pystyy käymään läpi ihan ilmaiseksi. Itse pääsin hyvin alkuun opiskelemalla Dynamicsin omia materiaaleja, ja sen jälkeen isoin oppiminen tapahtuikin, kun ryhtyi rohkeasti kokeilemaan ja tekemään.”
Dynamicsin alustaa Meri kuvailee käyttäjäystävälliseksi, sillä järjestelmän eri osa-alueet ovat hänen mielestään suhteellisen helposti opittavissa. ”Dynamicsissa voi toteuttaa asioita monella eri tavalla ja se luo paljon mahdollisuuksia tehdä yhdessä parempaa. On hauskaa seurata, kuinka eri taustaiset ihmiset ratkaisevat samoja pulmia omasta näkövinkkelistään”, hän sanoo. Dynamicsin kanssa työskentely onkin Merin mukaan eräänlaista palapelin ratkaisua, ja ymmärrys sen ekosysteemistä kasvaa askel kerrallaan. ”Kun saa yhden asian opittua, avaa se aina polkuja muuhun”, hän kertaa.
Ison talon monipuoliset projektit vetävät puoleensa
Lähimpänä Merin sydäntä on työprosessien kehittäminen. ”Nautin siitä, että pystyn omalla työlläni parantamaan esimerkiksi dokumentaatiota. Tiimien välinen yhteinen tekeminen on vielä melko uutta, joten prosessitkin ottavat harppauksia jatkuvasti.”
Meri viihtyy työssä, jossa on hyvä tasapaino etä- ja lähityön välillä. ”Meillä käytössä oleva hybridityömalli sopii minulle erinomaisesti. Kasvotusten asiat saa helpommin ratkottua yhdessä ja viihtyisällä toimistolla työskentelee mielellään, kun taas kotona ollessa nautin erilaisesta työrauhasta,” hän summaa. Isossa talossa on aina mahdollisuuksia lähteä tekemään jotain ihan uutta. ”Täällä pääsee aika vapaasti kokeilemaan kaikkea, jos mielenkiintoa riittää. Se on OP:ssa erityistä”, Meri kertoo. ”Välillä saatan ottaa pöydälleni jopa liikaa tekemistä, kun kuulen ohi mennen jostain houkuttelevasta projektista, johon en malta olla osallistumatta”, hän nauraa. Työssään hänet on yllättänyt myös vapaus: kaikkiin tiimiläisiin luotetaan ja ongelmat saa ratkaista itse parhaaksi näkemällään tavalla.
Mitä terveisiä Meri lähettää tuleville kollegoilleen? ”Odotan jo innolla, että meille tulee lisää CRM-kehittäjiä! Uusien ihmisten kouluttaminen ja heiltä oppiminen on hauskaa puuhaa. Sille pitää järjestää aikaa, mutta kaikelle kivalle sitä kyllä löytyy”, Meri päättää.