Business Developer Hannu Salmi: “OP-Henkivakuutuksessa yhdistyvät pitkän linjan osaaminen ja tuoreet ideat”

Hannu Salmi päätyi OP-Henkivakuutukselle mielenkiintoisten ja monipuolisten työtehtävien houkuttelemana ja kertoo nauttivansa työssään etenkin siitä, että saa olla osana kehittävää ja uudistamishaluista toimintaa. Taustallaan hänellä on laaja kokemus pankki- ja sijoituspalveluista, mikä luokin erinomaiset edellytykset Business Developerin työssä menestymiselle. Nykyisessä tehtävässään hän kehittää vakuutussäästämisen tuotteita ja palveluita, jotta sijoitusten hoitaminen olisi OP-Henkivakuutuksen yli 320 000 vakuutussäästämisen tuotteita hyödyntävälle asiakkaalle mahdollisimman helppoa.   

Ennen vakuutussäästämisen pariin siirtymistään Hannu ehti työskennellä pankkikentän eri tehtävissä useamman vuoden ajan, muun muassa asiakasneuvojana ja sijoitusasiantuntijana. Sijoituspalveluiden ja näiden toimivuuden varmistamisessa ja uudistamisessa kaikki lähtee asiakkaasta, joten syväluotaava asiakasymmärrys on Business Developerille merkittävä etu. 

Kehitystyön kulmakivenä sekä ulkoiset että sisäiset asiakkaat

Hannun ydintehtävä on kehittää OP-Henkivakuutuksen sijoitusvakuutuksen palveluita ja tuotteita sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Asiakkaat sijoittavat varojaan paitsi toimihenkilöiden avustamina myös OP Ryhmän itsepalvelukanavissa, kuten OP-mobiilissa ja verkkopankissa. Jotta sijoitusten hallinnointi olisi näissä mahdollisimman loogista ja sujuvaa, on asiakkaiden palautteita ja käyttäjäkokemuksia kuunneltava herkällä korvalla.  

“Asiakastutkimukset ovat keskeinen osa työtämme. Jotta voimme viedä kehitystyötä oikeaan suuntaan, on meidän tärkeää ymmärtää miten asiakkaat kokevat palvelumme ja tuotteemme sekä millaisia toiveita heillä niiden suhteen on”, Hannu kuvailee.  

Loppuasiakkaiden lisäksi niin ikään sisäiset asiakkaat, kuten osuuspankkien toimihenkilöt, muodostavat tärkeän kohderyhmän.  

“Toimihenkilöiden tehtävänä on tarjota kilpailukykyisiä tuotteita asiakkaillemme, joten on oleellista ymmärtää heidänkin tarpeitaan, jotta voimme tarjota heille parhaat työkalut tekemisen tueksi. Oman pankkitaustani kautta tiedän millaiset asiat puhuttelevat niin asiakkaita kuin toimihenkilöitäkin ja koen tämän tukevan nykyistä työnkuvaani hyvin”, Hannu jatkaa. 

Asiakasymmärryksen lisäksi Business Developerilta vaaditaan kykyä priorisoida ja ratkaista ongelmia haastavissakin tilanteissa – asiakkaan etua kuitenkaan unohtamatta.  

“Vakuutusalaan vaikuttavat monet tekijät, kuten esimerkiksi jatkuvasti muuttuva sääntely. Tässä työssä on osattava varautua näihin muutoksiin ja samalla kyettävä sovittamaan niitä asiakkaiden odotuksiin”, Hannu painottaa.

OP-uran kohokohtana uunituore digiostopolku

Kun Hannu aloitti uudessa roolissaan, pääsi hän heti tositoimiin ottamalla vastuun sijoitusvakuutuksen digiostopolun toteuttamisesta. Tavoitteena oli luoda asiakkaille helppokäyttöinen, ymmärrettävä ja selkeä tapa ostaa sijoitusvakuutuksia itse verkossa.  

Reilu vuosi siitä, kun tuore Business Developer astui taloon, monivaiheinen projekti saatiin päätökseen ja valmis tuote näki päivänvalon. Vaikka kehitystyö jatkuu lanseerauksen jälkeenkin, kertoo Hannu olevansa tyytyväinen lopputulokseen. 

“Palvelu on saanut kiitosta sekä käytön helppoudesta että sujuvuudesta, mikä on tietysti palkitsevaa. Lisäksi olemme vastaanottaneet paljon ehdotuksia siitä, miten palvelua voisi jatkojalostaa”, Hannu iloitsee.  

Vakuutussäästämisen puolella digiostopolku oli kehitysprojektina ensimmäinen laatuaan, mutta sen positiivisen vastaanoton myötä Hannu on varma siitä, ettei se jäänyt viimeiseksi.  

“Seuraavaa kehitysaihiota lähdetään edistämään sen mukaan, mikä on liiketoiminnallisesti järkevää ja mille on eniten kysyntää”, hän päättelee.  

Kuin yhtä suurta perhettä

Hannun lisäksi vakuutussäästämisen tiimissä työskentelee noin 20 henkilöä muun muassa myynnin edistämisen, markkinoinnin sekä IT-kehityksen parissa. Myös sääntelynvalvonnan, riskienhallinnan ja sijoituskohteiden hallinnoinnin asiantuntijat varmistavat osaltaan tuotteiden ja palveluiden laadun. Hannu kertoo välillä jopa yllättyvänsä siitä, kuinka kovia ammattilaisia yhteen taloon mahtuu. 

“Kun työskentelee kehittämisen ja liiketoiminnan rajapinnassa, ehtii eri alueiden asiantuntijoiden kanssa tulla tutuksi hyvin lyhyessäkin ajassa”, hän kuvailee. "Esimerkiksi digiostopolun kehitysprojektissa palvelumuotoilijat, juristit ja riskienhallinnan ammattilaiset olivat erittäin tärkeä osa kokonaisuutta. Arvostan suuresti sitä asiantuntijuutta ja osaamista, joka asuu niin oman tiimin sisällä kuin muissakin sidosryhmissä.” 

OP-Henkivakuutuksen vetovoima piilee Hannun mukaan paitsi eri ikäisten ja taustaltaan erilaisten tekijöiden monipuolisuudessa, myös sen ainutlaatuisessa työilmapiirissä ja kulttuurissa. Työkaverit ovat avainasemassa luomassa positiivista ja kannustavaa ilmapiiriä, jossa monimuotoisuus ja eri näkökulmat sulautuvat tehokkaaksi yhteistyöksi.   

“Täällä yhdistyvät pitkän linjan osaaminen ja tuoreet ideat, mikä tekee työympäristöstä dynaamisen ja kehityshakuisen. Lisäksi OP-Henkivakuutus on lämminhenkinen paikka olla töissä – olemme kuin yhtä suurta perhettä”, Hannu päättää.